Espoonlahti. Osasuurennos karttalehdestä XIV19
Kuningas Kustaa III:n aikaan 1700-luvun lopulla Ruotsiin kohdistunut sotilaallinen uhka antoi aiheen kartoittaa Suomen eteläosa ja merialueet. Suomi oli tällöin osa Ruotsia ja oli joutunut jo kahteenkin otteeseen venäläisten miehittämäksi. Kartoitustyötä johtamaan määrättiin Ruotsin sotalaivaston upseeri Carl Nathanael af Klercker, joka myöhemmin tuli tunnetuksi myös Suomen sodan ylipäällikkönä. Mantereen kartoituksen saavutettua tavoitteet 1794 voitiin keskittyä merialueen kartoitustyöhön. Merenmittauksessa käytettiin ns. sädeluotausmenetelmää. Mittauskartalle määriteltiin kiintopisteet, jotka olivat niemenkärkiä tai muita näkyviä maamerkkejä. Syvyysluotaus suoritettiin linjassa kahden tällaisen kiintopisteen välillä. Kartat on piirretty pääasiassa vuosina 1793-1796, mittaukset oli aloitettu jo aiemmin. Piirustustöitä johti luotsilaitoksen luutnantti Pehr Gustaf Brodd, joka todennäköisesti myös on piirtänyt osan karttalehdistä.
Kartastoa ei kuitenkaan koskaan saatu täysin valmiiksi. Tarkat mittatiedot kattavat Kymijoen ja Porkkalan välin. Porkkalasta länteen ovat karttalehdet suurelta osin värittämättä ja niissä on vain satunnaisia mittapisteitä.
Kuten tiedetään, pian Ruotsi menetti Suomen pysyvästi. Karttasarja on tällöin oletettavasti jäänyt tarpeettomaksi ja unohdettu. Ehkä vain harvat kartografiaan perehtyneet tutkijat ovat olleet tietoisia tästä kartastosta.
Mantereen kartoituksen syntyvaiheet on kerrottu Timo Alasen ja Saulo Kepsun kunniakkaassa teoksessa "Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805". Merialueen kartoitustyön vaiheista ei tunnu löytyvän kirjallista tietoa juuri mistään. Kokoelma on ollut unohdettuna Tukholman sota-arkistossa ja sen toi ensi kertaa julkisuuteen Merenkulkulaitoksen tarkastaja Jarmo Koistinen kirjoituksessaan Meriväylä-lehdessä 4/2001.