Nyppii pahasti

 

Maailmassa on pari turhaa mutta paikoin melkein välttämätöntä hommaa, lumenluonti ja ruohonleikkuu. Niihin töihin tarvitaan koneita jos meinataan jotain muutakin tehdä. Ruohonleikkuuseen lammas on paras mutta ruohonleikkuukonekin käy, jos sen saa käymään.

Suven ensiniittoa varten ruohonleikkuria nypitään 20 kertaa käyntiin, sitten vielä kymmenen kertaa kiroillen. Sitten pyyhitään hikeä, vilkaistaan vihaisesti lähintä ihmistä ja tuijotetaan konetta valkoisten rystysten yli.

                 Tarkistetaan onko bensaa tankissa, jos ei ole niin laitetaan. Jos on niin kaadetaan vanha pois. Samalla voi tulla osa öljyistä kaasarin kautta pihalle. Lisätään hiukan sitäkin. Katsotaan sytytystulppa, tihrustellaan valoa vasten onko se märkä. Jos on, niin kuivataan se sekä kyyneleet. Säädetään sytytystulpan kärkiväli peukalon kynnen vahvuuden suuruiseksi.

                 Kierretään tulppa kiinni ja kokeillaan pysyykö tulpan johto kiinni. Jos pysyy niin irrotetaan ote siitä ja nypitään taas käyntiin. ( Tässä vaiheessa puolison on hyvä olla ihan hiljaa. Ei siis mitään neuvoja kuten, että nyppää sillai terävämmin tai laita se kone tasaisemmalle.)

                 Nykäistään käynnistyskapulasta kymmenen kertaa siunaillen ja saman verran kiroillen. Jos lähtee käyntiin, luodaan kiitollinen katse ylöspäin. Jos ei lähde, kajautetaan kutsuhuuto alaspäin ärrää päristäen, ässää suhistaen. Sitten haetaan autotallin hyllyltä käynnistyssumua, sihautetaan sitä ilmanpuhdistajaan muutama reipas suihkaisu.

 Taas nypätään, jos lähteen, niin edemmäs hypätään. Tuulen yläpuolelta katsellaan sankkaa savua viitisen minuuttia oikea käsi vaahtosammuttimen kahvassa ja vasemman etusormi varmistinsokassa. Jos se siitä rauhoittuu ja liekkejä ei näy niin laitetaan paksut kintaat käteen, kuulosuojaimet korviin ja ryhdytään ruohonleikkuuseen. Siinä samalla ajankuluksi voi laskiskella, mihin kaikkeen muuhun uuden ruohonleikkuukoneen hinnan voi käyttää. Viisaampi on jo kauan sitten oivaltanut, että uuteen ruohonleikkuukoneeseen.

                 Jos se ei ollenkaan käynnisty. Otetaan rahaa evääksi ja ajellaan rautakauppaan. Ostetaan hyvä kone, joko vetävä tai oikein päällä maattavaa mallia. Ohjekirjan viisituntista lukemista varten vartijaksi pyydetään oudompi poliisi tai ongelmalasten opettaja. Vasta aiheesta pidettyjen ja läpäistyjen suullisten kokeiden jälkeen aloitetaan tutustuminen uuteen koneeseen. Vastaisuudessakin pyritään kaikki tekemään toisin kuin O. Peltonen

 

Copyright OP8128370040

Sydän-Satakunta -lehti 23.6. -08

 

 

Riippuvainen

 

Olemme saaneet televisiosta seurata että kaupungeissa on paikoin ankaraa köyhyyttä eli ruudun vankeutta. Eivät meinaa tulla millään toimeen ilman tietokonetta, televisiota ja kännykkää.

                 Täällä meilläpäin monet tulee toimeen ilman niitä jos ei niistä mitään hyötyä ole. Mutta on täällä todellista riippuvaisuuttakin. Täytyy myöntää. Niin kuin nyt Takamäen Ykällä, sillä sitä oli viime viikolla pahat vieroitusoireet.

                 Se kulki pihassa ympyrää. (Nimenomaan se, koska otuksesta on kysymys.) Töistä ei tullut entisenkään vertaa ja muijansa joutui pitämään kättä pidempää lähettyvillään, niin oli kärttyisä tavallisesti rauhallinen mies.

                 Jo toisena vieroituspäivänään Ykä raapi itseään niin että hilse pölisi. Oikea käsi teki pakkoliikkeitä, ikään kuin äijä olisi ruoskinut itseään. Ähisi se ja huokaili. Yhtenä ehtoona heitteli takkapuut liiteristä mäelle ja pinosi ne sitten toisinpäin.

                 Aikuinen mies katseli Unelmien poikamiestä ihan vaan sen tähden, että sai tuskanhien pintaan. Autollaan ajeli autotallin ja saunan väliä ja sitten jokirantaan. Siellä laittoi lämmityksen täysille ja istua nökötti kunnes vaimo-parka hänet ulos tempaisi ja näin välttyi Ykä täpärästi vedonlyöntihäviöltä.

                 Perjantaina kun Ykä töistä tuli niin heti sytkän kanssa ulos lähti. Onneksi vaimo vaistosi, perään juoksi ja miehensä köysiin kiepsahutti. Siinä sitten sitä huiteli varsiluudalla ja äijä sihisi kuin saunan kiuas. Kyllä se siitä rauhoittui mutta yöllä, kun ei nukuttua saanut, vihdan söi pakastimesta.

                 Niin se vaan viikko vierähti ja Ykä sai vetorahat näppiinsä. Veikko maksoi koko satasen kerralla vaikka itkua väänsi tämä pitkäjuurinen kauvatsalainen. Uskottava se oli, että Ykä oli ollut viikon saunomatta kun muijansa, muuan yksityisetsivä ja tuttu poliisi todistivat.

                 Ykä nauroi ja löylytteli koko yön. Veikkokin siinä alkuun yritteli kuitata sitä satasta Ykän saunakaljoja juomalla mutta sammui jo puolilta öin pihakeinuun. Viiden aikaa aamulla Ykä otti vielä loivat löylyt, vilvoitteli itseään kaivovedellä ja sammutti saunan kytevän nurkan.

                 Sopu teki sijaa. Ykä kallistui kullan kylkeen, siihen levolle laski luitaan ja ihan iholle asti. Muija mutisi unissaan, että tästä saisi vaikka pakinan mutta Ykä sanoi, että ei ainakaan se O. Peltonen

 

 

Copyright OP8128370040

Sydän-Satakuntalehti 5.5. -08

 

Puolukkapakolainen

 

Kirjoitan tätä serkkupuolen sijoitusyksiössä eräässä taajamassa hiljaa itsekseni ja kaukana kotoa. Puolukka-aika nimittäin jatkuu ja minä kun en marjasta edes puolison pakottamana. Puolukoita en poimi, mustikat ei mulle kuulu ja karpaloita kartan. Olkoonkin että niissä on kaikenmoisia flavonoideja, jotka elämää saattaisivat jollakin päivällä pidentää.

                 Metsä on vaarallinen paikka. Sinne voi eksyä. Ja jos palokunnan miehet sieltä äijän reppuselässä kotiin kantavat niin sitä nöyryytystä on vaikea niellä. Saattaa mennä viikko ennen kuin kehtaa huoltamolle mennä. Joutuu ostamaan bensansa aivan vieraalta paikkakunnalta ja sen tietää kuinka sillä litkulla loistoauto pätkii. Tulee myös taloudellisia tappioita monellekin henkilölle. Niitä jos lähtee kuittaamaan nettipokerissa niin siinä voi mennä omat, pikavipatut ja kulutuslainatut.

                 Karhu voi tulla metsässä vastaan. Kenen hermot siinä kestää kuollutta näytellä. Eihän sitä hommaa meikämanne kestänyt edes kesäteatterissa. Ohjaaja kirosi, että kuolleet ei liiku. Joku äijä kerran pystyi karhun edessä kuollutta pelaamaan mutta ei sekään hääviä ollut. Karhu nuuhki aikansa ja kusi korvaan. Söi vielä köyhän miehen marjat ämpäristä. Ei se kans mitään häpeä.

Pitkän kantaman kiikarikivääri siinä pitäisi mukana olla ja lähitaisteluun moottorisaha. Yks itäsuomesta kotoisin oleva ämmä kyllä sanoi että karhu väistää jo yskäisystä mutta se onkin niin pahanhajuinen ämmä. Länsisuomalaiset naiset tuoksuvat niin hunajaiselta että se oikein vetää karhua puoleensa, ja siinä saa sitten mukana oleva mieskin sen riesakseen. Niin kuin ei noista tanssivista viiksiniekoista olisi jo tarpeeksi riesaa.

                 Susia siellä liikkuu, metsissä. Eikä niiden kanssa auta mikään hukkaputki, vähintään Suomi-konepistooli siinä tarvitaan ja selkä vasten kalliota. Muuten ei ehdi kaikkia ampumaan. Ja jos ammut niin kaupungissa roskapönttöjä tonkivat luonnonsuojelijat kirjoittavat läppäreillään lehtiin, että olet terroristi ja murhaaja. Saamari, ei ole järkeä eikä kohtuutta missään.

                 Vai pitäisi vielä marjastella. Eikö se riitä, että ihminen on tuomittu pakinoimaan. Milläs näillä näppissormilla marjoja poimit ja jos opit poimimaan niin se jää päälle niin, että seuraavalla kerralla on nappulat irti näppäimistöstä, kertoo satunnaispakinoitsija Aapeli Vira, jonka paniikkipakinan puolipuhtaaksi kirjoitti O. Peltonen

 

Sydän-Satakunta -lehti 29.9. -08

 

 

 

Poskipussailu pois

 

Ottaa päähän ja poskia kuumottaa kun televisiossa kaikenkarvaiset ja kaljutkin miehenköriläät moussauttelevat naisille poskisuudelmia. Onko se mitään tasa-arvoa, että naiset joutuvat poskillaan vastaanottamaan melkoisia virusläiskiä.

                 Ei naisia saa sillai nuoleskella kun ei enää postimerkkejäkään tarvitse. Tässä on vielä sekin vaara että kohta joutuvat miehetkin samaan kohtaloon jos vaan tasa-arvovaltuutetut asian huomaavat ja huulet punaisina nousevat asiaansa huutamaan television keskusteluohjelmissa. Ja sen tietää mitä siitä seuraa jos miehet alkavat toisiaan poskille pussailemaan. Sen takia on kaatunut isompikin valtio.

                 Tämä Uutisvuoto on niitä kaikkein pahimpia nuoleskelu-ohjelmia. On ihan selvää, että sinne otetaan vuoroin kummallekin köriläälle joku hyvännäköinen nuoleskeltava. Sen käkkäräpäisen runoilijan touhuista kaikki alkoi aikoinaan ja jatkuu vaikka moni on tv – lupansa irtisanonut ja jo parit sakotkin sen jälkeen maksanut.

Morjesta pitkällä varrella ja käsipäivää kaikille, se on reilua ja tasa-arvoista meininkiä. Älkää äijät valittako. Kyllä se naisen käsikin lämmin on ja monesti siinä on paljon vähemmän monihyydyttämättömiä saneerauslaasteja kuin siinä poskessa. Mutta kuitenkin näinä tautisina aikoina ainoa täysin turvallinen tervehtimismuoto on kauvattalainen laajakulmamorjestus. Siinä eivät taudit tartu, paitsi nuukuus, ja kiroilua joskus esiintyy jos tuuli vie vähän käytetyn näppylähanskan.

                 Poskisuudelman varjolla voidaan korvaan kuiskia sopimattomia ehdotuksia ja jos sopivia kuiskitaan niin siinä vasta syntiä kohta tehdäänkin.  Ja kuka takaa ettei huononäköinen mossauta keskelle suuta. Suudelma on kohtelias kysymys yläkerrasta, olisiko alakerta vuokrattavana. Kohta kai joku laajentaa suudelmakäsitettä niin, että se ottaa korvista kiinni ja nuolee koko pään. Näin on. Mielelläni en tälläisistä riettauksista kirjoittasi mutta se on pakko kun vanhemmiten aion opetella herrasmieheksi.

                 Niin rahvaanomaista kun poskisuutelu onkin, se on levinnyt jopa hienostopiireihin. Jopa ministereitä on nähty poskeaan jos toistakin tarjoilevan suudeltavaksi mutta ei lyötäväksi. Linnan itsenäisyysjuhlissa ei vielä ole presidenttiä poskisuudeltu mutta jos se tapa sielläkin yleistyy niin sukelluspuvussa pitää presidentin seistä nököttää. Tavallaan se kyllä sopisi tuhansien järvien maan presidentille.

Mutta siltikin kaikkinainen suuteleminen on jätettävä seurustelevaisten touhuksi mutta siksikin vain jos se ei johda esiaviollisiin sukuhuolisuhteisiin, näin vaadin minä entistä hiukan korkeammin moralisoitu O. Peltonen

Copyright OP8128370040

Sydän-Satakunta -lehti 1. 12. -08

 

Kullan hinta

 

Lehdessä seisoi jotta kullan hinta on noussut ennätyskorkeuksiin. Ei pidä paikkansa. Erittäin edullisesti semmoisen saa monin paikoin ja tanssipaikoin erityisesti.

                 Ei siinä aina tarvita muuta kuin tanssilipun hinta. Tietysti herrasmies tarjoaa siiderit ja makkarat, paitsi kauvatsalainen varttuneempi kullanetsijä, hän tarjoaa yhdet vaan ja kysyy; pistäks joskus takaisin.

                 Halvalla pääsee jos on silmää kullanetsintään. Oikein pyöreät syö vähemmän mutta niitä on raskaampi tanssittaa. Semmoinen laiha, alle viidenkymmenen kilogaraatin kuikelo-kulta, syö pirusti mutta on silti kevyempi tanssittaa. Se menee paikoin ihan kainalossa vaan.

                 Kullanetsinnässä on joitain alkuinvestointeja, jos miehistä puhutaan ja tässähän kirjoitetaan nimenomaan heistä. Valottakoon naaraspakinoitsija sitten näkökulmaa siitä suunnasta.

                 Puku tekee miehen ja sen taitava leikkaus ynnä ompelu korjaa vähäiset muotoseikat. Yli viisikymppisellä ei enää tarvitse peitellä polkkapalleaa eikä jenkkakahvoja. Puku kannattaa vaikka teettää tai ostaa ja uudelleen muotoilla. Hyvällä puvulla on käyttöä muussakin kuin kullanetsinnässä.

                 Autoa tarvitaan maaseudulla muutenkin mutta parempi jos se kullanetsinnässä on Mersu. Se tekee vaikutuksen. Eikä se juurikaan kullan hintaa nosta. Jos huomaa heti alkutahdeista alkaen vaivihkaa tiedustella eronneen, karanneen tai lesken varallisuutta niin pieniä ovat investoinnit pidemmän päälle. Omalla autolla ja selvinpäin olet parhaimmassa kullanetsintäkunnossa, onni suosii rohkeaa, rohkealle lohkeaa joskus isompikin hippu.

                 Parturissa on hyvä käydä. Hyvä parturi tietää mistä naiset tykkää ja osaa sihauttaa vähäisetkin pääkarvat hurmaaviksi kiehkuroiksi. Kaljukin kaipaa hoitoa, panomiehen (pankkitermi, tiedoksi vaan Julkean sanan neuvostolle) aurinkopanelin pitää kiiltää. Metallihohtovahaa saa ostaa huoltoasemilta. Sitä sipaistaan vahvalti, tunnin kuivuminen ja sitten ympyriäisellä trasseliliikkeellä kiiltäväksi.

                 Jos lasketaan tanssilipun hinta, hiukan diisseliöljyy, pari lihapiirakkaa kahdella nakilla, litran verran siideriä ja puvun käyttökerrasta euro niin huomataan, että jopa sadan kilon kullan voi saada muutamalla kympillä. Ei ole kallista eikä ole noussut kullan hinta, toteaa tässä kohta kullanhuuhdontaan saunaan joutuva O. Peltonen

 

Copyright OP8128370040

Sydän-Satakunta -lehti  16. 6. -08