Minä (Irma) olen kasvanut koko pienen ikäni koirien parissa, sillä kotonani oli kennel. Samoin miehelläni (Timolla) on ollut yksi koira kotonaan.

Mentyämme naimisiin päätimme että, kun muutamme omakotitaloon asumaan, hankimme koiran.

Kun se hetki koitti, alkoi juupas-eipäs keskustelu ja kuvien selaaminen siitä, minkä rotuinen tuleva koiramme tulisi olemaan. Ainut rotu, josta olimme samaa mieltä OLI VANHAENGLANNINLAMMASKOIRA.

Tammikuussa vuonna-78 kävimme hakemassa Vantaalta Marteliukselta pienen karvapallon Tamin ja siitä alkaen perheesemme on aina kuulunut vanhaenglanninlammaskoira (koiria).

 

Vuosi-91, aika kului sydäntä alkoi raastaa ajatus, että Tamin elinaika alkaa olla rajallinen. Helpottaaksemme tulevaa surua, ajattelimme ottaa toisen koiran siihen rinnalle kasvamaan. Se uusi koira pitäisi olla pieni. Silloin emme uskaltaneet edes ajatella toista isoa koiraa. Vaihtoehtoina olivat valkoinen länsiylänmaanterrieri tai cairnterrieri. Näiden pentuja silloin ei saanut. Mieleemme muistui kuva, jonka joskus olisimme nähneet lehdestä--> lumipallon näköinen koiran, BICHON FRISE. Lehdessä oli samaan aikaan ilmoitus sellaisista pennuista. Huomasimme, että kasvattaja oli sama kuin Tamilla, mutta paikka oli muuttunut, nyt se oli Pukkila. Näin meidän perheeseen tuli valkoinen lelukoiran näköinen paristokoira MISTERI, joka ilahdutti meitä 13-vuoden ajan. Misterin elämänliekki sammui eläinlääkärin avustamana vuonna 2004 nopeasti etenevän vaikean sairauden murtamana ja pitkäaikaiselle ystävälle jouduimme jättämään raskaat jäähyväiset.

Vuosi -93, Tamin vointi alkoi heiketä niin että eläinlääkärin avustuksella se pääsi viimeiseen uneen. Silloin päätin, etten koskaan enää ota näin suuritöistä harjattavaa koiraa itselleni, mutta sitä tunnetta ei kestänyt kuin kolme päivää. Koti tuntui tyhjältä, kun ei ollut isoa karvakasaa lattialla makaamassa ja Misterikään ei suostunut jäämään yksin kotia, ikävöi ystävää. Meidän ei tarvinnut pitkään neuvotella, kun olimme kyselemässä uutta lammaskoiraa.

 

 BENI haettiin Lahdesta Kirsi Lönnroosilta samana vuonna. Benin kohtalona oli lyhyt elämä, sitä kesti vain kuusi vuotta. Beni kuoli lyhyen sairauden murtamana kotona vuonna - 99.

 

Vuosi-95, meitä puraisi näyttelykärpänen. Olisipa kiva omistaa sellainen koira, jonka kanssa voisi käydä näyttelyissä. Tapasimme sinä kesänä Päivi Kakriaisen Mikkelistä. Hän kertoi, että hänellä on sellainen narttu, joka on pakastespermalla siemennyt, eli isä olisi sama kuin Benillä. Itse olin hyvin kiinnostunut saamaan pennun tästä. Timo oli empivällä kannalla. Sain kuitenkin tahtoni läpi ja syystalvella meidän perheessä oli uusi tuleva näyttelytähti Valtteri. Nykyään Valtteri viettää leppoisia eläkepäiviä .

Valtterista on kaksi kertaa tullut isä. Tästä viimeisestä suhteesta meille piti tulla ensin vain yksi poika , mutta niitä tulikin kaksi

 

Vuosi 2000, pienet hännänheiluttaja velikullat Eemeli ja Severi tulivat Mikkelistä Jaana Pyyhtiseltä kasvattamaan Reijosten koiraperheen nykyiseen kokoonsa. Pojat ovat varttuneet jo vahvoiksi, todella runsasturkkisiksi karvapalloiksi.
Yhdistävänä tekijänä kaikkien koirien kutsumanimissä on ollut i-kirjaimeen päättyminen, se on ollut minun pakkomielteeni.

Kerronpa sitten tarkemmin jokaisesta koirasta erikseen niiden omilla sivuillaan.