Furry Drifter’s Ben Hur 15.05.93-15.10.99
Isä Ragglebarn Big Jim Colosimo, emä Furry Drifter’s Actual Star
Kasvattaja Kirsi Lönnroos, Lahti
Lonkat B
Kyynärnivelet vas. ja oik. normaalit ( 0 )

Tämän tarinan haluan aloittaa Kirsin kirjoittamalla ihanalla kuvauksella Benin pentuajasta.
”Syntymähetkestä lähtien olen ollut todella rauhallinen ja tasapainoinen potra poika. Erityishuomiota kiinnitti aina suuri kokoni ja valtaisan suuret tassuni. Mutta sanotaanhan, että lihavat ovat leppoisia ja isoilla jaloilla pysyy tukevasti pystyssä. Ben Huria kutsuttiin "Höyryksi”, koska hänen syödessä tai kiiruhtaessa jonnekin kuului tasainen puuskutus aivan kuin höyryjuna olisi liikenteessä. Nimeni Ben Hur juontaa juurensa elämää suuremmasta elokuvasta.”

Beni oli syntynyt pakastetusta spermasta keinosiemennettynä. Isä oli englantilainen. Sisaruksia: kaksi veljeä ja yksi sisko.

Benin kutsumanimi oli helppo muodostaa, vain - i -varsinaisen nimen perään.

Lahdesta kotiin tullessa Beni nukkui koko tulomatkan auton takapenkin alla ja kotona se oli tietysti hyvin virkeä. Uutta paikkaa piti tutkia tarkkaan ja minä tietenkin olin hyvin väsynyt ja kellokin oli jo paljon. Onneksi se jossain vaiheessa se sammui sänkyni viereen selälleen ja huokaisin helpotuksesta, minäkin pääsisin sitten nukkumaan. Juuri saatuani unen päästä kiinni, alkoi kuulua seiniä tärisyttävä kuorsaus. Huh.. ei voi olla totta. Meni jonkin aikaa kun sain taas nukuttua. Onneksi ihminen tottuu kaikkeen ja ajanoloon Benin kuorsauskaan ei enää häirinnyt minun unia.

Muona ,jota se oli tottunut syömään jo syntymäkodissa, ei enää sopinutkaan sen vatsalle. Ilmavaivat olivat niin mahtavat, että samassa huoneessa oleminen tuotti jo vaikeuksia. Vaihdoimme muona lammasriisiin ja hajuhaitat vähenivät.

Benin kivekset eivät olleet ollenkaan laskeutuneet ja jouduimme ne leikkauttamaan sen ollessa vuoden ikäinen. Tämän takia sitä ei voitu käyttää näyttelyissä. Epävirallisessa pentunäyttelyssä se kävi kerran koko sisarusparven kanssa ja Beni jäi viimeiseksi ( sai kylläkin hyvän arvostelun).

Junior Handler kilpailuihin se osallistui Titan kanssa useaan kertaan ja pokaleitakin sieltä tuli .
Tokoa he myös harrastivat ja Beni olikin hyvin oppivainen. Kerran möllitokossa tuli pisteitä 182 ja toinen sija.

Beni oli luonteelta hyvin kiltti ja rauhallinen, tuntui ettei se tekisi kärpäsellekään pahaa. Jos jokin asia pelotti, kuului Benin suunnalta hiljainen iik.

Beni sai syntymäkodista mukaansa rievun, joka sille oli koko ikänsä hyvin rakas. Joka päivä se otti sen etujalkojensa väliin ja ”tuhuutti” siihen nenällään hyvin keskittyneesti puolisen tuntia.

Uimisesta Beni piti myös. Sen kanssa oli vaikea lähteä uimaan, kun se toimitti hengenpelastajan virkaa, tarttui ranteesta kiinni.

Lenkillä käydessä Beni otti mielellään ohjakset käsiinsä, eli oli aina lyhintä reittiä tulossa takaisin kotia.

Autoon jos se jäi yksin ,se kävi istumaan kuljettajan paikalle ja painoi tassullaan äänimerkkiä niin kauan kunnes tulimme takaisin ( tulimme yleensä hyvinkin pian).

Beni istui myös mielellään moottorikelkan kyydissä ja nautti vauhdin hurmasta.

Muutettuamme maalle asumaan, kaupunkilaiskoira tutustui myös hevosiin. Ensimmäinen tapaaminen olikin katastrofi. Olin Benin ja Valtterin kanssa päivälenkillä ja vastaamme tuli tietysti hevonen. Varauduin tien reunaan odottamaan, kunnes hevonen oli meidät ohittanut. Ratsastaja sanoi meille päivää ja totesi koirien kai pelkäävän hevosia, myönsin niiden näkevän ensimmäisen kerran….ja kuului iiikk. Ja samassa olin lumihangessa ja kun pääsin ylös näin kaksi töpöhäntää kaukana juoksevan keskellä tietä kotia päin ja eivät olleet kuulevinaan kun karjuin. Toisaalta pelotti jos auto tulee vastaan , mutta onneksi ei tullut. Kun kuulo pikkuhiljaa koirille palasi, tulivat ne nöyrinä poikina takaisin ja loppumatkan kulkivatkin noloina minun perässä. Tämän jälkeen kävimmekin usein tervehtimässä hevosia ja lenkkeilykin alkoi onnistua paremmin.

Kuusi vuotiaaksi asti Beni eli tervettä elämään, sitten yhtäkkiä se sairastui. Maksa-arvot olivat hirvittävän korkeat ja kuukauden syötin sitä heräten joka aamu tuntia aikaisemmin ennen töihin lähtöä. Kaikki mahdolliset lääkehoidot kokeiltiin, jos kuitenkin pieni mahdollisuus olisi selvitä. Mutta tämä lempeä sydän ei kestänyt enää,vaan 15.10.99 klo 7.00 se nukkui viimeiseen uneen meidän läsnäollessa kotona. Tämä menetys oli meille kaikille raskasta, vieläkin muistellessani kyynel tulee silmäkulmaan.

Haluan tähän lopuksi kirjoittaa meidän yhteisen runomme Benille:
Oli aamu syksyinen, kun sammui sydän tuo kultainen,
hiipuivat voimat Benin , äkillinen sairaus mursi elämän,
pienet lammaskoiraenkelit tulivat ja Benin luoksensa noutivat
jäi vain ikävä suunnaton, kun poissa suloinen Benimme on.
Kaipaamme sinua.