Kielipolitiikkaa Helsingin Sanomissa
Heikki Tala ja Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat on vuosien varrella julkaissut muutamia kirjoituksiani eri elämänaloilta. Tähän olen koonnut lähinnä kielipolitiikkaa koskevia kirjoituksia. Ensimmäisen kirjoitukseni kielistä sain HS:iin 16.12.1986 "Kätevintä puhua englantia". Sen päätöskappale kuuluu näin: Ihmiskunnan säilymisen kannalta todennäköisesti tärkein tehtävä aseistariisunnan ohella on yhteisen kielen löytäminen. Yksi yhteinen yleismaailmallinen kieli ja jokaisen oma äidinkieli muodostaisivat ylivertaisen lähtökohdan. Sen lisäksi jokainen voisi opetella niin monta muuta kieltä kuin aikaa ja halua on.
Mielestäni edelleen ihan pätevä lähtökohta.



HS - Nimiä tänään - 17.5.1990

logo:järjestöt . . .

 

Suomalaisuuden Liitolle on asetettu uusi sukukansatoimikunta. Sen tehtävä on muun muassa pitää yllä yhteyksiä sukukansoihin ja osallistua meneillään olevaan Viro-keräykseen.

Sukukansatoimikuntaan valittiin jäseniksi Heikki Tala ja Vilho Mäkelä Suomalaisuuden Liitosta, Vesa Pietilä Suomi-Inkeri-seurasta, Kari K. Laurla Partiolaisten Heimoliitosta, Ilmari Homanen Karjalan Sivistysliitosta ja Panu Toivonen Transilvania-seurasta.

Liiton puheenjohtaja on professori Erkki Pihkala ja pääsihteeri maisteri Jari P. Havia. Varapuheenjohtajaksi valittiin Matti Ahdeoja.


 

HS - Mielipide - 29.8.1990

"Toki kielikeskustelu . . .

 

"Toki kielikeskustelu sietää jonkun fanaatikko Pihkalan . . ." kirjoittaa artikkelitoimittaja Erkki Pennanen HS:ssa 26. 8., ja jatkaa: "Ikävää vain, että hän on samanaikaisesti myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja." Muilta osin Pennanen kirjoittaa hyvin asiallisesti ja itse asiassa tuo esiin ne tosiseikat, jotka Suomalaisuuden Liiton nykyhallitus on jo joitakin vuosia sitten tuonut julkiseen keskusteluun kielikysymyksestä.

Ilman Erkki Pihkalan kaltaisia "fanaatikkoja" keskustelua suomenkielisten suomalaisten kielitarpeista ei olisi syntynyt. Osaltani olen julkisuudessa yrittänyt pohtia, mitkä kielet suomalaisille ovat oleellisen tärkeitä yhdentyvässä Euroopassa ja maailmassa.

Johannes Linnankosken vuonna 1906 perustama Suomalaisuuden Liitto on ollut monessa mukana. Ilman sitä meillä tuskin vieläkään olisi suomenkielistä yliopisto-opetusta. Monet muutkin asiat tässä maassa hoidettaisiin muilla kuin suomen kielellä ilman liittoa.

Onhan tässä työssä ryvetyttykin, mutta tuloksista suomalainen voi olla onnellinen.

Luonnossa vallitsee olemassaolon taistelu. Se koskee myös ihmiskuntaa ja sen moniaita osasia. Suomenkieliset suomalaiset ovat määrällisesti tuhannesosa ihmiskunnasta. Meidän häviämisemme ei juurikaan järkyttäisi ihmissuvun jatkuvuutta.

Luonnonlakien mukaan meidän kuitenkin pitää yrittää ponnistella säilyäksemme olemassaolon kilvassa. Keskustelu kieltenopetuksesta on osa tätä kisaa. Voimme tietenkin jatkaa kansainvälistymisyritystämme ruotsalaisuuden välityksellä; jokainen oppikoon ruotsin kielen ja menköön Eurooppaan ja maailmalle Tukholman kautta.

Kyllä se niinkin varmaan onnistuu. Hitaasti tosin ja aiempien siirtomaaherrojen ehdoilla. On olemassa vaihtoehtoisia malleja, joissa suomalaisille sallitaan vapaus myös kielivalinnoissa. Kuvitelma kaksikielisestä Suomesta on ontuva.

Vaikka suuri osa suomalaisesta pääomasta on ruotsinkielisten hallussa, se ei silti tarkoita, että koko kansa pakkoruotsin opiskelusta huolimatta olisi kaksikielinen.

Pennanen on oikeassa siinä, että pakkoruotsi ruokkii hurrivihaa. On ajan kysymys, milloin ensimmäiset koululakot pakkoruotsin vuoksi puhkeavat. Suomalaisuuden Liitto on silloinkin syntipukin asemassa ja kestää sen hyvin.

Suomalaisuuden Liiton toimintaohjelmassa on korostettu vähemmistöjen aseman suojaamista. Yhtä tarmokkaasti liitto toimii Suomessa suomenkielisen enemmistön ja muissa maissa suomenkielisten vähemmistöjen oikeutettujen etujen puolesta. Silläkin uhalla, että fanaattisuuden leimaa tarjotaan.

Yhä useampi maa on luopunut kielten pakko-opetuksesta. Sitä ei ole monikielisessä Sveitsissä eikä Belgiassa, ja Itä-Euroopan maat ovat luopumassa pakkovenäjästä. Kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa luovuttavaksi ruotsin pakollisesta opetuksesta. Ratkaisua voidaan viivyttää, mutta mitä pitempään sitä vetkutetaan, sitä huonommin käy ruotsin kielen Suomessa.

Akateemikko Matti Kuusi kysyi jo vuosia sitten, olisiko opetusministeriöllä rohkeutta purkaa kielellinen aikapommi eli vapaaehtoistaa ruotsin kielen opiskelu. Se kysymys odottaa edelleen vastausta. Suomalaisuuden Liitto jatkaa työtään; koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

 

Heikki Tala, dosentti

Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen

Helsinki


 

HS - Mielipide - 22.2.1991

Eikö Punaisen Ristin pitäisi olla puolueeton?

Rkp:n kansanpuolue mainosti lehdissä laajasti vaalitilaisuuttaan 17. 2., jonka pääesiintyjiksi esiteltiin kansainvälisen Punaisen Ristin pääsihteeri ja Suomen Punaisen Ristin apulaispääsihteeri. Kolmantena esiintyjänä oli Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja, joka on myös kyseisen puolueen kansanedustajaehdokas.

Tähän asti on ymmärretty, että kansainvälinen Punainen Risti on kaikissa konflikteissa tiukan puolueeton niin sodassa kuin rauhassa ja jopa sisällissodissa. Tuntuukin uskomattomalta, että järjestön pääsihteeri osallistuu jonkin maan sisäpolitiikkaan kysymyksessä, jossa puolueitten välillä ja sisälläkin on näkemyseroja.

On aivan asiallista, jos herrat Stenbäck ja Uusitalo osallistuvat minkä tahansa puolueen vaalityöhön. Sen sijaan on täysin käsittämätöntä varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa, että kansainvälisen Punaisen Ristin pääsihteeri antaa valjastaa itsensä jonkin poliittisen puolueen vaalivankkurien vetäjäksi. Onko hän käytettävissä myös muiden puolueiden vaalitilaisuuksissa? Entä mitä tekemistä Suomen Punaisen Ristin toimihenkilöllä on järjestönsä nimissä puoluepoliittisessa vaalityössä?

Minkähän maan vaalitaisteluun kansainvälinen Punainen Risti aikoo seuraavaksi antaa panoksensa?

 

Erkki Pihkala

Helsinki

Heikki Tala

Vantaa


 

HS - Mielipide - 30.12.1992

Pinnallista liberalismia

 

Keskustelu ruotsin kielen asemasta Suomen peruskoulussa on vilkastunut päätöksenteon hetken lähestyessä. Erityisesti ministeri Ole Norrback (r) on käynyt taistoon pakkoruotsin säilyttämiseksi (HS 17. 12.). Hän näkee valinnanvapauden peruskoulussa estävän tai vaikeuttavan myöhempiä opiskelu- ja ammatinvalintoja. Samalla hän on huolestunut, jos toisen kotimaisen kielen opiskelu tehtäisiin vapaaehtoiseksi.

Pakkoruotsikysymyksen ollessa edellisen kerran eduskunnassa silloin opetusministerinä toiminut Norrback ilmoitti, että vaikka kaikki kansanedustajat olisivat pakkoruotsia vastaan, hän ei toisi hallituksen esitystä eduskunnalle. Onkin aiheellista kysyä kansanedustaja Henrik Laxin (r) tavoin "Kuka lietsoo kieliriitaa?" (HS 17. 12.).

Useasti kuulee ruotsinkielisten sanovan, että on suomenkielisten oma asia, mitä kieliä he haluavat oppia. Tämä liberalismi on osoittautunut erinomaisen pinnalliseksi. Kaksi kolmasosaa suomalaisista on tutkimus tutkimukselta ilmoittanut haluavansa ruotsin valinnaiseksi aineeksi. Jarrumiehet löytyvät kyllä muualta, mm. Norrback, Lax, Donner (r, r, r,. . .).

Jos pakkoruotsi säilyy vielä tämän kerran, niin voidaan todeta, että valistus on viritetty ja henki hyvä herätetty. Vuosisatainen toiminta suomenkielisten kielivalintojen vapauttamiseksi jatkuu; se nousee, se kasvaa, se voittaa.

 

Heikki Tala

Suomalaisuuden Liiton hallituksen varapuheenjohtaja

Vantaa


 

HS - Mielipide - 19.2.1993

Äidinkieleen toki oikeus

 

Ruotsinkielisten ja ruotsinmielisten kampanja pakkoruotsin säilyttämiseksi on kiihtymässä. Aseiksi alkavat kelvata Suomalaisuuden Liiton tarkoitusperien kyseenalaistaminen nimittelemällä. Näin yleensä käy kun asiaperusteet alkavat loppua.

Ensinnäkään liitto ei ole lähettämässä ketään minnekään Suomesta. Maailmanpolitiikan nykytilanne, alkavat uudet kansainvaellukset ja yleinen rauhattomuus ovat uudempaa perua kuin Suomalaisuuden Liiton käynnistämä toiminta suomenkielisen väestön kielivalintojen vapauttamiseksi. Suomalaisuuden Liitto ei ole riistämässä kenenkään oikeutta äidinkieleensä.

Suomi ei ole koskaan ollut vain kaksikielinen maa. Meillä on iät ja ajat ollut useita kieliryhmiä. Viime vuosisatojen aikana suomen kieli on kuitenkin ollut ehdottoman enemmistön kieli. Ruotsin kielen asema on historiallisen kehityksen tulos.

Monelle suomalaiselle ruotsi on myös menneisyyden siirtomaaherrojen kieli (esimerkiksi nuijasodat). Minun setäni joutuivat nyrkein taistelemaan itselleen oikeuden saada opetusta äidinkielellään suomella Helsingin yliopistossa vain 60 vuotta sitten. Tämän päivän Suomessa vain yhdellä kielivähemmistöllä on suuret ylikiintiöt kaikilla opetuksen, kulttuurin ja talouden aloilla. Luettelosta tulisi hengästyttävän pitkä.

Suomalaisuuden Liitto ei ole vaatinut Suomeen samanlaista kielipolitiikkaa, jota Ruotsi on harjoittanut ja harjoittaa edelleen. Siellä on vain yksi virallinen kieli, vaikka siellä äidinkieleltään ruotsalaisia on vain 87 prosenttia. Siellä suomen kieleen on suhtauduttu avoimen vihamielisesti, kuten ruotsalainen edesmennyt maaherra Lassinantti kertoi lapsuuden koulustaan Länsi-Pohjassa.

Viime vuosien tapahtumat Haaparannan lastentarhoissa ovat osoitus nyky-Ruotsin suhtautumisesta ylimuistoiseen suomenkieliseen vähemmistöönsä. Mitään tällaista Suomalaisuuden Liitto ei ole Suomeen halunnut eikä nytkään vaadi.

Sen sijaan saattaisi olla paikallaan muuttaa myös Suomi virallisesti yksikieliseksi. Jatkuvasti lisääntyville muille kieliryhmille pitää turvata Etykin mukaiset kielivähemmistöjen oikeudet omaan äidinkieleen ja kulttuuriin. Sitähän vaatii nyt mm. venäläinen vähemmistömme.

Suomalaisuuden Liitto ei ole kieltämässä keneltäkään oikeutta oppia ruotsia tai mitä muuta tahansa kieltä. Sen sijaan olemme vakuuttuneita, että pakkoruotsi kerää jatkossa yhä enemmän tarpeetonta kaunaa koko ruotsinkielistä kulttuuria ja maailmaa kohtaan.

Ei piskuinen, runsaan tuhannen jäsenen liitto pysty muovaamaan kokonaisen kansakunnan asennetta edes ruotsin kieleen. Sen sijaan liitto on tuntemusten tulkki nyt jo yli 70 prosentille Suomen kansasta, joka haluaa ruotsin valinnaiseksi aineeksi peruskouluun.

Olen taas lähdössä kuukaudeksi opettamaan Pohjoismaiseen terveydenhuoltokorkeakouluun Göteborgiin. Käytän siellä suomea, ruotsia ja englantia. Että sen verran pohjoismaisuudesta.

 

HEIKKI TALA

Suomalaisuuden Liiton varapuheenjohtaja, dosentti

Helsinki


 

HS - Mielipide - 9.7.1993

Luonnonlailla valinnaisuuteen koulussakin

"Tämä puolue osoitti aivan selvään, ettei se tahtonut saada asiaa säätyjen käyteltäväksi, ja sen onnistuikin estää se, viivyttämällä mietinnön antamista, kunnes tuli mahdottomaksi pyytää esitystä silloin koossa oleville valtiopäiville. Semmoinen on ruotsalaisen puolueen menettely ollut kaikissa suomalaisen kansan oikeuksia koskevissa asioissa." Näin kirjoitti Agathon Meurman sata vuotta sitten kirjassaan Kuinka suomen kieli pääsi viralliseksi.

Eivätpä näytä Rkp:n tavat muuttuneen vuosisadassa. Pakkoruotsi runnottiin jäämään suomalaiseen peruskouluun. Siinä ei kaihdettu turvautumista vieraan vallan apuun. Liberalismillaan kerskuva puolue on nyt vastustamassa ylioppilastutkinnon valinnaisuuden lisäämistä. Kyllä on ruotsin kieli heikoissa kantimissa Suomessa, jos sitä on pakolla ylläpidettävä.

Voimme perustellusti lohduttautua Agathon Meurmanin sanoin: " 'Non-possumus' -politiikki on kuitenkin tavallisesti järjettömin, kun sitä käytetään niin sanoaksemme luonnon lakia vastaan." Luonnonlaki vie valinnaisuuteen suomalaisessakin koulutusjärjestelmässä, myös ruotsin kielessä.

 

HEIKKI TALA Suomalaisuuden Liiton

varapuheenjohtaja

Vantaa


 

HS - Mielipide - 29.10.1993

Suomalaisten aika määrittää identiteettinsä

Nyt sitten keskustellaan suomalaisten identiteetistä. Siihen kuulemma kuuluu ruotsalaisuus ja ruotsin kieli. Jo Maamme-laulun laulamiseen syyllistyminen tuottaa suomalaiselle Kai Laitisen (27. 10.) mielestä ruotsalaisidentiteetin.

Tietosanakirjassa (Weilin+ Göös 1992) identiteetti määritellään minuudeksi eli yksilön käsitykseksi persoonallisuutensa samuudesta ja jatkuvuudesta niin kuin hän sen kokee itsensä ja toisten kannalta. Tämän mukaan Riitta Mattilallakin (22. 10.) on oikeus itse määrittää oma minuutensa. Ei siihen vaikuta se, mitä kirjoja hän on lukenut tai lauluja laulanut, ja mikä niiden alkukieli on ollut.

Suomalaisille on historian aikana tarjottu monenkarvaista identiteettiä; on ollut pakkovenäjää ja edelleenkin on pakkoruotsi. Menneisyydelle emme mahda mitään, historiaa sen sijaan kirjoitetaan jatkuvasti uudeksi.

Eikö todellakin olisi jo aika antaa meidän suomalaisten itse määrittää identiteettimme? Jos siihen jollakulla kuuluu ruotsi, venäjä tai vaikkapa espanja, niin annetaan olla. Elämän aikana on tullut lauleskeltua useammallakin kielellä ja luettua jokunen kirjakin, mutta oman minuuteni koen kyllä kovasti aitosuomalaiseksi, vähintäänkin!

 

HEIKKI TALA

Suomalaisuuden liiton varapuheenjohtaja

Vantaa


 

HS - Mielipide - 2.2.1994

Perustuslaki ei tunne kiintiöitä

 

Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn katsoo, että ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiöiden poistaminen edellyttäisi perustuslain muutosta. Perustuslaissa ei mainita kiintiöitä. Kiintiöinti on raakaa syrjintää, sillä sadat suomenkieliset ylioppilaat jäävät vuosittain ilman korkeakoulupaikkaa, koska ne on kiintiöity koulussa heikommin menestyneille ruotsinkielisille. Lisäksi kaikki suomenkieliset koululaiset joutuvat opiskelemaan pakollisena ruotsin kieltä. Siis ylikiintiöinti ja pakkoruotsi - moninkertaista varmuuden maksimointia yhdelle ainoalle kielivähemmistölle. Ei löydy maailmasta vertaa - ei ainakaan Ruotsista.

 

HEIKKI TALA

Suomalaisuuden liiton varapuheenjohtaja

Vantaa


 

HS - Mielipide - 22.11.1994

Suomalaisuutta puolustettava

 

Klaus Hanen ihmettelee (HS 17. 11.) mihin tarvitsemme Suomalaisuuden liittoa. Siihen saa oivan vastauksen lukemalla 1989 ilmestyneen suomalaisuusliikkeen historian 'Herää Suomi'. Suomenkielisen osa omassa maassaan on ollut kova. Valloittajat ovat tuoneet vuorollaan omat huovinsa, omat kielensä sekä vieneet verot, varat ja sotakuntoiset miehet. Onkin ihme, että suomalaisuus ja suomen kieli ovat kestäneet moisen pompotuksen.

Vielä tänään omistaminen Suomessa perustuu suurelta osalta Ruotsin kuninkaiden tekemään jakoon. Se myös on syy siihen, miksi ruotsin kielellä Suomessa on ainutlaatuinen erityisasema. Ikimuistoinen suomenkielinen vähemmistö Ruotsissa ei omista mitään, eipä niin muodoin ole oikeuksiakaan. Ruotsi jatkaa puuttumistaan Suomen asioihin. Carl Bildt pääministerinä huolehti siitä, että pakollinen ruotsi säilyi Suomen peruskouluissa. Hänhän lupasi nostaa suomen kielen asemaa Ruotsissa, mutta kun Suomen päättäjät olivat menneet halpaan, Ruotsi jätti asiat ennalleen.

Kuvaavaa on myös Sten Sundfeldtin muistokirjoitus (HS 15. 11.). Suurlähettilääksi Suomeen tullessaan Sundfeldt alkoi opiskella suomea ja se sai Dagens Nyheterin väittämään, että lähettiläs flirttailee kielienemmistön kanssa unohtaen Suomen ruotsinkieliset!

Suomenkielisen enemmistön surkea asema sai Johannes Linnankosken perustamaan Suomalaisuuden liiton 1906. Liiton vaikutus on ollut massiivinen suomenkielisen kulttuurin edistämisessä. Juhani Aho, J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen monen muun vaikuttajan mukana ovat osallistuneet liiton toimintaan.

Suomalaisuuden liittoa tarvitaan edelleen. Liittoa on jatkuvasti tarvittu muistuttamaan suomenkielisten huonosta asemasta naapurimaissamme. Kansan enemmistö näyttää tarvitsevan äänenkannattajaa koulun kielikysymyksessä. Liittoa tarvitaan avartamaan suomalaisia kielivalintoja yhdentyvässä Euroopassa ja räjähdysmäisesti kasvavan tietoliikenteen kutistamassa maailmassa. Sitä tarvitaan valvomaan suomen kielen asemaa samaan tapaan kuin kansankäräjät valvoo ruotsin kielen asemaa.

Suomalaisuuden liiton luonteva tehtävä on osallistua eurooppalaistuvan Suomen identiteetin rakentamiseen; eurooppalainen suomalaisuus ja suomalainen eurooppalaisuus - sekä EU:n puoltajille että epäröijille. Suomalaisten ehdoton enemmistö (76 pros.) haluaa ruotsin vapaaehtoiseksi koulussa. Moni suomenkielinen ilman korkeakoulupaikkaa jäänyt ei ymmärrä, miksi heikkolahjaisempi ruotsinkielinen kiintiöillään ajaa komeasti ohi. Vain yhden kielivähemmistön paapominen on suuren enemmistön oikeustajun vastaista ja herättää ymmärrettävää ärtymystä. Pitkällä aikavälillä se ei ole omiaan edistämään ruotsin kielen ja ruotsalaisuuden asiaa Suomessa. Pakko on huono motivoija.

Minäkin olen osallistunut moniin ruotsalaisiin ja venäläisiin projekteihin ja lisäksi kymmeniin muunmaalaisiin. Nostan Suomen lipun salkoon ruotsalaisuuden päivänä. Pidän Ruotsia hyvin tärkeänä Suomelle. Uskon kaikista takaiskuista huolimatta pohjoismaiseen yhteistyöhön. Vaadin siinä kuitenkin suomenkieliselle suomalaisuudelle tasa-arvoa.

Haluan olla mukana raivaamassa näiden tavoitteiden tieltä pakkoruotsin ja ruotsinkielisten epäoikeudenmukaisten etuuksien miinat. Kunhan tämä kyinen pelto on kynnetty, voimme lähteä yhteistuumin kehittämään monikielistä ja monipuolista suomalaista kulttuuria. Siihen tarvitaan Suomalaisuuden liittoa.

 

HEIKKI TALA

dosentti

Vantaa


 

HS - Mielipide - 20.1.1997

Tervehdin ruotsalaisia suomeksi

 

"Suomen kieli on ruotsalaiselle vieraampi kuin mikään muu, vaikka suomea on puhuttu Ruotsinmaalla satoja vuosia" (HS 11. 1.).  Tosi on, mutta miksi? Suomessa ruotsin kieltä on vaalittu huolella. Jos riikinruotsalainen tulee Suomeen "on kohteliasta puhua ruotsia", jos suomalainen menee Ruotsiin "on kohteliasta puhua ruotsia". Tämähän meille on opetettu pienestä pitäen. Kohteliaisuus Ruotsiin päin on siis yksisuuntaista.

Olen ollut yli neljäkymmentä vuotta tekemisissä Ruotsin ja ruotsalaisten kanssa. Keskustelu on käyty pääsääntöisesti ruotsiksi, joskus myös englanniksi, varsinkin jos kyseessä on ollut pohjoismainen kokoontuminen. Hyväkään ruotsin kielen taito ei riitä tanskan tai norjan ymmärtämiseen, islannista puhumattakaan.

Valtion virassa otin ruotsalaiset vieraat vastaan suomen kielellä. Se aiheutti hämmentynyttä hymyilyä ja sain tietynlaisen leiman. Jokaisen puheeni pohjoismaisessa yhteistyössä aloitan edelleenkin suomeksi - toiseksi yleisimmällä pohjoismaisella kielellä. Illanvietoissa valitsen suomalaiseen iltaan suomenkieliset laulut (kaikki kunnia monimuotoiselle ruotsinkieliselle lauluaarteistollemme).

On ollut mielenkiintoista havaita, miten pohjoismaiset ystävämme kokevat ahaa-elämyksen. Suomi onkin siis yli 90-prosenttisesti suomenkielinen ja suomenkielistä kulttuuriakin on yllin kyllin.

Kuvaavaa on, että Suomi on ollut mukana Pohjoismaisen terveydenhuoltokorkeakoulun työssä yli 40 vuotta. Koulun vakinainen "kuninkaallinen skandinaavinen" henkilöstö ei ole sinä aikana oppinut edes suomen kielen peruskohteliaisuuksia. Omassa työssäni eri puolilla maailmaa yritän oppia jokaisen maan valtakielen alkeet mahdollisimman pian. Sillä saa ystäviä ja vaikutusvaltaa.

Viikonloppuristeilyillä Tukholmaan saa vastaansa erilaisia tarjouskuponkeja jakavia ruotsalaisnuoria. Puhuttelen heitä iloisesti suomeksi. He perääntyvät kauhuissaan mutisten "Jag förstår inte finska". Vastaan, että ei se mitään, minä kyllä ymmärrän ruotsia.

Tukholman satamassa ruotsalaispoliisit ovat usein autoilijoita vastassa alkometreineen. Heitäkin puhuttelen suomeksi, johon minulla on valtioiden välisiin sopimuksiin perustuva oikeus. Hieman happamiahan nuo ovat olleet "Jag förstår inte finska" -kommentteineen.

Suomen kielen huonoon asemaan Ruotsissa ovat syyllisiä sekä syset että sepät. Aivan pienellä avauksella suomen kielen suuntaan voisimme saada paljon aikaan. Ei tarvitse olla yltiöfennomaani. Ihan luonteva pieni osoitus siitä, että suomen kieli on todellakin Pohjoismaissa toiseksi eniten puhuttu kieli riittää. Kohtuullinen itsetietoisuus ja oman kulttuurin arvostus sopivat hyvin yhteistyöhön ruotsalaistenkin kanssa.

 

HEIKKI TALA

dosentti

Vantaa


 

HS - Mielipide - 18.10.1997

Yksi kieliryhmä ei saa rohmuta kaikkia etuoikeuksia

 

Folktingetin puheenjohtaja Henrik Lax pohti (HS 11. 10.) Vieraskynä-palstalla kahden kansalliskielen strategiaa. Hänen mukaansa toimivaa kaksikielisyyttä ei voida Suomessa ylläpitää pelkästään ruotsinkielisen väestömme varassa. Nyt voidaan kysyä, onko se siinä tapauksessa edes tarpeellista? EU:n, Venäjän ja Baltian maiden välisessä saumassa syntyviin haasteisiin vastaaminen ei mitenkään edellytä ruotsin kieltä (pikemminkin kai venäjää!). Kansainvälinen yhteistyö toteutuu yhä laajemmin englannin kielellä, sekä itään että länteen. Folktingetin "Kahden kielen kansa" asennetutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista pitää pohjoismaista identiteettiä tärkeänä. Näin varmasti on, mutta ei sekään edellytä ruotsin kieltä. Se, että 62 prosenttia katsoo pohjoismaisen yhteistyön merkityksen vähentyneen, ei ole ristiriidassa edellisen kanssa. Se vain kertoo, miten pohjoismaat ovat hajaantuneet suhteessaan EU:hun ja Suomelle on nyt tärkeintä integroitua ensisijaisesti Eurooppaan.

Kaksikielisyydestä on poliittista hyötyä 68 prosentin mielestä ja taloudellista hyötyä 75 prosentin mielestä. Erityisen paljon siitä on hyötyä Ruotsin teollisuudelle, joka saa Suomessa kaikki mahdolliset palvelut ruotsiksi. Lisäksi 70 prosenttia pitää ruotsin kieltä olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Hyvin luontevalta tuntuva tulos.

Lax ei kuitenkaan mainitse, että neljästi vuosina 1991-97 Taloustutkimus Oy:n tekemien haastattelututkimusten mukaan keskimäärin 70 prosenttia haluaa ruotsin kielen vapaaehtoiseksi ja valinnaiseksi aineeksi koulussa. Asenteet ruotsinkielisiin ja ruotsiin ovat myönteisiä, mutta pakkoruotsia ei haluta. Päinvastoin, pakkoruotsi murentaa koko ajan tätä myönteisyyttä.

Ruotsinkielisemme näyttävät vihdoin tajunneen Ruotsin harjoittaman sorron omaa suomenkielistä vähemmistöään kohtaan aiheuttavan katkeruutta. Kahden naapurimaan, jotka olivat pitkään samaa valtakuntaa, suhtautumisessa ikimuistoisiin kielivähemmistöihinsä on räikeä ero. Suomessa ruotsinkieliset nauttivat edelleen kohtuuttomia etuoikeuksia.

Siitä hyvä esimerkki on muutama viikko sitten säädetty uusi korkeakoululaki. Lain 45:stä pykälästä 14 (31 prosenttia) käsittelee kieliasiaa. Tuntuukin siltä, että tarkoituksena on ollut säätää uusi kielilaki turvaamaan yhden kielivähemmistön edut ja etuoikeudet korkeakouluopetuksessa. Ruotsinkielisistä ylioppilaista 38 prosenttia pääsee korkeakouluihin, suomenkielisistä vain 22 prosenttia. Ruotsinkielisten yliedustus on turvattu kiintiöillä. Sen lisäksi edellytetään, että kaikkien suomalaisten on opeteltava ruotsia peruskoulusta alkaen.

Lax kauhistelee suurlähettiläs Pertti Salolaisen ja ministeri Matti Auran näkemyksiä ruotsin kielen aseman kehityksestä Suomessa. Hän olisi voinut lisätä vielä, että Helsingin yliopiston Suomen historian ruotsinkielisen oppituolin haltija, professori Matti Klinge totesi hiljattain pakkoruotsin olevan aivan liian kallis hinta pohjoismaisesta yhteistyöstä.

Olen Henrik Laxin kanssa yhtä mieltä siitä, että Suomi tarvitsee julkisesti määritellyn kansallisen strategian kielikysymyksessä. Minulle se kyllä tarkoittaa useampaa kuin yhtä vähemmistökieltä. Jos pohjoismaisen perheyhteisön tunnustettu jäsenyys edellyttää pakkoruotsia, niin silloin olen valmis luopumaan jäsenyydestä. Uskon vielä koittavan ajan, jolloin olemme avoimesti ylpeitä monikielisestä ja -kulttuurisesta Suomesta. Mutta se ei saa toteutua niin, että yksi ryhmä rohmuaa kaikki mahdolliset etuoikeudet.

 

HEIKKI TALA

dosentti

Vantaa


 

HS - Mielipide - 12.6.1999

Uusi ihana kommunikointi

 

Huonosti puhuttu englanti on kansainvälisin kieli ja kovasti epäoikeudenmukainen maapallon väestön yli 90 prosenttiselle enemmistölle, jonka äidinkieli se ei ole.

Siis mitä tilalle? Numerot nollasta yhdeksään! Ne ovat kaikille samat vaikka niidenkin kirjoitustapa vaihtelee kielestä toiseen ja ääntämyskin on kovin erilainen. Suomen kielelle ovat ominaisia pitkät sanat. Lukusanammekin ovat kuin nälkävuodet - seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen. Mutta kyllä mekin osaamme lukea numerot lyhyesti ja nopeasti "yy, kaa, koo, nee, vii, kuu, jne", niinhän lapsena teimme piilosta leikkiessämme. Olisiko tässä avain uuteen globaaliin viestintään?

LAN Centerissä Japanissa olemme kokeilleet uutta numeroiden ääntämistä, joka voisi olla yhteinen koko maailman väestölle. Perusvokaaleita, jotka ovat yhteisiä melkein kaikille ihmisille ovat a, e, i, u, o ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Niinpä ehdotammekin, että koko maailma omaksuisi numeroiden äänteiksi seuraavat: 0=la, 1=le, 2=li, 3=lu, 4=lo, 5=pa, 6=pe, 7=pi, 8=pu, 9=po siis la, le, li, lu, lo, pa, pe, pi, pu, po! Helppo muistaa, eikö totta?

Olisimmeko kypsiä kehittämään mahdollisimman helpon ja neutraalin äännesarjan numeroille, joka olisi yhteinen kaikille maailman ihmisille. Se olisi alku todelliselle globalisoitumiselle. Tässäpä varsinainen pa-la-pe-li eli 5062!

 

HEIKKI TALA

dosentti

Järvenpää


 

HS - Kaupunki - 14.10.1999

Helsingin rikkaaseen . . .

 

Suomalaisuuden liitto juhlii perustajansa Johannes Linnankosken syntymän 130-vuotispäivää Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa (Salomonkatu 21 B) klo 18-20. Dosentti Heikki Tala esitelmöi. Vapaa pääsy.


 

HS - Nimiä tänään - 20.10.1999

Dosentti, hammaslääketieteen . . .

 

Dosentti, hammaslääketieteen tohtori Heikki Tala, 60, Järvenpäästä on palkittu Suomalaisuuden liiton Johannes Linnankoski -mitalilla. Mitali annettiin Helsingissä pidetyssä Linnankoski-juhlassa tunnustuksena Talan pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisuuden hyväksi.

Heikki Tala on muun muassa toiminut yhdeksän vuotta Suomalaisuuden liiton hallituksessa ja kirjoittanut vaativan leipätyönsä ohella suomalaisuusaiheisia tekstejä.

Suomalaisuuden liiton perustajan Vihtori Peltosen, kirjailijanimeltään Johannes Linnankosken, syntymästä tuli 18. lokakuuta kuluneeksi 130 vuotta. (HS)


 

HS - Mielipide - 1.7.2000

Pakko-opetus ei kannata

 

Olli Kivisen erinomainen kolumni "Verkko syö kaksikielisyyttä" (HS 8. 6.) kertoo, minne olemme menossa Suomen kielikysymyksessä. Maa on virallisesti kaksikielinen, mutta käytännön elämä on aivan muuta. Pieni vähemmistö yrittää epätoivoisesti pitää kiinni asemastaan, joka on jo pitkään ollut epätodellinen. On yritetty luoda kuvaa elävästä kaksikielisyydestä, vaikka todellisuudessa "ruotsin kielen puhuminen vaikeaa virkamiehille" ja kaikki ikäryhmät osaavat parhaiten englantia (myös HS 8. 6.). Samanaikaisesti on havahduttu huomaamaan, että suomenkielisten ylioppilaskokelaiden äidinkielen taito on romahtamassa. Tästä huolimatta Rkp pitää kynsin hampain kiinni pakkoruotsista peruskoulusta alkaen ylioppilastutkintoon asti.

Suomen kielipolitiikka on arvioitava uudelleen. On oikein ja kohtuullista, että ikimuistoisten kielivähemmistöjemme äidinkielen asema turvataan. Ruotsin lisäksi on otettava mukaan saame, romanin kieli ja myös venäjä. Maapalloistuminen tuo meille jatkuvasti uusia väestöryhmiä, joiden kieli- ja kulttuuritarpeet on voitava kohtuudella tyydyttää samalla kun heille on annettava mahdollisuus kotoutua valtakulttuuriin.

Ruotsin kielellä on ollut tärkeä osa Suomen kehitykselle - joskus jopa olemassaololle. Se on kuitenkin menneisyyttä ja se on pystyttävä tunnustamaan. Ruotsinkielisten suomalaisten väestönosuus on jatkuvasti pienentynyt, joten suomenkielisten ei ole tarvetta hallita ruotsia. Euroopassa on muitakin kaksi- tai useampikielisiä maita, mutta ei niissä ole pakkoa oppia muita kuin omaa äidinkieltään.

Ruotsinkielisten palvelut on turvattu erilaisin kiintiöin, jotka samalla sortavat lahjakkaampia suomenkielisiä. Kaiken lisäksi pääosa ruotsinkielisistämme on oppinut sujuvan suomen suomenkielisessä ympäristössä.

Toki on alueita, joissa suomen osaaminen on vähäistä tai olematonta. Näillä alueilla antennit on suunnattu tiukasti Pohjanlahden yli. Elämä on ollut sukupolvesta toiseen tuttua ja turvallista eikä suomen osaamista ole koettu tärkeäksi. Ahvenanmaasta en tohdi edes puhua tässä yhteydessä.

Suomenkielisellä valtavalla enemmistöllä on oltava oikeus päättää, mitä kieliä se haluaa oppia. Pakko on huonoin mahdollinen kannustin oppimiseenkin. Meitähän on yritetty kielellisesti sekä ruotsalaistaa että venäläistää, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia.

Vähemmistöjen tulevaisuuden kannalta onnellisinta olisi, ettei pakko-opetuksella ruokittaisi vastenmielisyyttä, ei vain kieltä vaan myös vähemmistön edustajia kohtaan. Ruotsinkielisillämme ei ole kieleensä tai kulttuurinsa kohdistuvia uhkakuvia. Kymmenen viime vuoden aikana mielipidetiedustelut osoittavat, että 60–75 prosenttia suomalaisista haluaa ruotsin kielen vapaaehtoiseksi oppiaineeksi.

Tärkeintä Suomessa on turvata suomalaisten oman äidinkielen osaaminen ja mahdollisimman hyvä englannin taito. Tämän lisäksi tarvitsemme laaja-alaisen valikoiman muita meille tärkeitä kieliä - venäjää, viroa, ruotsia, norjaa, tanskaa, saksaa, ranskaa, espanjaa, italiaa, kiinaa, japania jne.

Ruotsi on melkein yhtä pieni kieli kuin suomi ja sen käyttöarvo yhtenevässä Euroopassa - maailmasta puhumattakaan - on varsin rajallinen. Olemmehan selvinneet huomattavan hyvin poliittisesti, kulttuurisesti ja kaupallisesti suurvaltanaapurimme Venäjän kanssa, vaikka useimmat meistä eivät venäjää osaakaan.

Tosiasioiden tunnustaminen on pitävä perusta myös kielikysymyksessä. Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis kansainvälisiä ja monikielisiä suomalaisia!

 

Heikki Tala

dosentti

Järvenpää

heikki.tala@fimnet.fi


  

HS - Mielipide - 11.7.2002

Vierastan outojen vapaaherrojen katuja

 

Helsingin katujen nimeäminen näyttää olevan haasteellista puuhaa. Mielipiteiden kirjo on jo tähän mennessä ollut ilahduttavan runsas. Erityisesti on pohdittu suomenkielisille vierassävyisten nimien käyttöä. Pelastuslaitos toi ansiokkaasti esiin kadunnimien ensisijaisen tarkoituksen; antaa tietylle kulkuväylälle ja sen varrella asuville osoite. Kulttuuri ja historia tietenkin ovat tärkeitä, mutta eivät välttämättä tällaisessa yhteydessä.

Peruskoulun kielenopetus helpottanee ajan mittaan meille vieraiden nimien kirjoittamista ja ääntämistä. En kuitenkaan ole varma, ovatko katujen nimet omimpiaan näiden taitojen testaukseen sen paremmin kuin rasismin torjumiseenkaan.

Kauhajoella tartuttiin härkää sarvista, kun kerrallista paikallista suuruutta haluttiin muistaa kadunnimellä. Se muunnettiin eteläpohjalaiseen muotoon Sööpärintie. Moni ei tosin tiedä, kuka tuollainen Sjöberg oli ja mitä teki. Sama tilannehan on Helsingissäkin, missä on pilvin pimein henkilönimin varustettuja katuja, jotka eivät sano kenellekään, pientä asiaan vihkiytynyttä joukkoa lukuun ottamatta, yhtään mitään. Ovatpahan vain jokapäiväisenä riesana tavallisille ihmisille.

Taannoin unohdetun kansan puolueen päästessä hallitusvaltaan irvailtiin, että ministeriksi pääsyvaatimus oli pystyä lausumaan Syskovitsin nimi ilman, että tekohampaat lentävät suusta.

Oman nimikkokatuni Helsingissä menetin Mannerheimille, kun Heikinkadusta tehtiin Mannerheimintie. En siitä erityistä kaunaa kanna, sillä Mannerheimin sentään tuntevat useimmat suomalaiset ja nimikin istuu hyvin suomalaiseen suuhun.

Sen sijaan vierastan, jos pääkaupunkiimme alkaa tulla viljalti tavalliselle kansalle täysin outojen vapaaherrojen ja muiden heidän hirmuisuuksiensa risuaita-asuisia katuja.

Jokkii tolokku sentään tässäkin!

 

Heikki Tala

dosentti

Järvenpää


 

HS - Nimiä tänään - 28.11.2003

Heikki Tala Suomalaisuuden liiton johtoon

Suomalaisuuden liitto on valinnut uuden puheenjohtajan. Puheenjohtajana aloittaa dosentti Heikki TalaJärvenpäästä. Tala on aiemmin toiminut liiton hallituksessa ja varapuheenjohtajana vuosina 1988-97.

Liiton hallitukseen valittiin ylioppilas Simo GrönroosKirkkonummelta, ylitarkastaja Aki HärkönenVantaalta, sijoittaja Jarmo MeroHelsingistä ja rakennusmestari Kalevi HiltunenHelsingistä.

Hallitukseen kuuluvat lisäksi kihlakunnanneuvos Matti AhdeojaNurmijärveltä, diplomi-insinööri Antti HuhtalaEspoosta, tekniikan tohtori Risto Hämeen-AnttilaHelsingistä, filosofian maisteri Ari Luiro Järvenpäästä ja filosofian tohtori Jussi NiinistöNurmijärveltä.

Suomalaisuuden liiton perusti vuonna 1906 kirjailija Johannes Linnankoski.

STT


 

HS - Mielipide - 12.11.2004

Olemme valinneet linjaksemme tiedottamisen

 

"Suomalaisuuden liitto on valinnut onnettomasti yhteenoton linjan" , sanoo Suomenruotsalaisten kansankäräjien pääsihteeri Erik Mickwitz (HS 6.11.).

Suomalaisuuden liitto on valinnut tiedottamisen linjan, jolla pyrimme kielilain ongelmien korjaamiseen. Liitolla on sama oikeus mielipiteisiin ja politiikan tekoon kuin Folktingetillä.

Tiedottamiseen internet on avannut ennen näkemättömän tehokkaan väylän, joten toki "niitä on myös verkossa". Uutta kielilakia markkinoitiin mm. sillä, että se "ei muuta mitään". Minkähän vuoksi sitten kenttätyötä tekevien poliisien rekrytointi maamme suurimpiin kaupunkeihin pysähtyi lähes kokonaan?

Pakkoruotsin vastustus Suomessa on paljon yleisempää kuin halutaan myöntää. Kyseessä ei ole "perusteellinen viha" ruotsin kieltä kohtaan, vaan että pakkoruotsia useiden tutkimusten mukaan ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Suomalaisuuden liitto ei vihaa ruotsin kieltä, ei suomenruotsalaisia eikä ruotsalaisuutta, vaan tekee työtä Suomen kielipolitiikan ongelmakohtien korjaamiseksi.

Liitto pitää myös tärkeänä, että Ruotsi yhdenmukaistaa kielilainsäädäntönsä Suomen kanssa, ja Ahvenanmaa siirtyy EU:n vähemmistödirektiivin edellyttämälle linjalle omien suomenkielistensä ja suomen kielen kohtelussa.

 

HEIKKI TALA

puheenjohtaja

ERKKI PIHKALA

kieliasiamies

Suomalaisuuden liitto


 

HS - Takasivu, tv - 27.4.2005

tv2 . . .

18.20 Suomi puhuu Pakkosuomea, pakkoruotsia vai englantia? Pitäisikö kotimaisten kielten opiskelusta siirtää resursseja maailmankieliin? Studiossa Marleen Timonen Kokkolasta ja Heikki TalaSuomalaisuuden liitosta. 635669


  

HS - Mielipide - 18.10.2005

Ahvenanmaan malli ei ole kelvannut

 

Ahvenanmaan avustava maapäiväjohtaja Susanne Eriksson tarjoaa Ahvenanmaan mallia laajemminkin (HS 9.10.). Hän kertoo, miten eri maista on käynyt valtuuskuntia etsimässä mallia erilaisiin konfliktien ratkaisemiseksi. Sitä ei kerrota, että minnekään tuo malli ei ole kelvannut.

Eriksson korostaa myös, että Ahvenanmaalla on peräti 16 kuntaa ja kyky hoitaa asioita vastuullisesti ilman Suomen keskusviranomaisia. Hänen suosituksensa on tehdä Suomesta liittovaltio.

Mietitäänpä tätä kuntajakoa. Ahvenanmaalla asuu 26000 ihmistä ja kuntia on siis 16, eli keskimäärin kunnassa on 1625 asukasta. Jos Manner-Suomessa kuntakoko oli samansuuruinen, niin täällä olisi 3200 kuntaa nykyisten 416 asemesta. Ja nythän juuri ollaan pohtimassa kuntakoon suurentamista!

Miksi siis Ahvenanmaalla menee niin hyvin? Vastaus on yksinkertainen: maakuntaa ylläpidetään ylisuurilla Suomen valtion tuilla. Lisäksi on verovapaa myyntioikeus meriliikenteessä, jota sitäkin tuetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Asiasta on jo kahden valtiovarainministerin (Niinistö ja Kalliomäki) teettämä selvitys, mutta molemmat Ahvenanmaa on haudannut vihreän veran alle.

Kyseessä on pattitilanne, joka johtuu juuri nurinkurisesta itsehallinnosta; Suomen hallitus tai eduskunta ei voi tehdä mitään yksipuolisesti. Ainoa järkevä Ahvenanmaalta omaksuttava asia Manner-Suomessa olisi virallinen yksikielisyys, niin että vain enemmistön kieli on virallinen.

 

HEIKKI TALA

puheenjohtaja

Suomalaisuuden liitto ry


 

HS - Kotimaa - 13.3.2006

Ruotsinkieliset opettajat suuttuivat suomalaisuus- artikkelista

 

Ruotsinkielinen opettajakunta on kiukustunut Opettaja-lehdessä julkaistusta haastattelusta. Siinä Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Talasanoo, että lopullinen päämäärä maassamme, Ahvenanmaa mukaan luettuna, on yksikielisyys. Suomenruotsalainen opettajayhdistys FSL haluaa, että Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n johto tuomitsee artikkelin. "Opettaja-lehden pitäisi osoittaa arvostelukykyä, kunnioitusta ja hyvää makua", sanoo FSL:n puheenjohtaja Dan Johansson.

Opettaja-lehden päätoimittajan Hannu Laaksolan mukaan näkemys on Suomalaisuuden liiton eikä hänellä ole tekemistä sen kanssa. OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mukaan olisi ollut parempi, ettei kirjoitusta olisi julkaistu. "Ei ole syytä vähätellä toista kotimaista kieltämme. Edustamme sekä suomen- että ruotsinkielisiä opettajia", hän korostaa.

Åbo Underrättelser-lehden mukaan joukko loukkaantuneita ruotsinkielisiä opettajia aikoo erota OAJ:sta.

STT


 

HS - Mielipide - 7.5.2006

Ruotsin kieli ei uhkaa suomalaisuutta

 

Pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen esitti merkintöjään (HS 29.4.) Suomalaisuuden liiton satavuotisjuhlien tiimoilta. Jättäen loukkaavan otsikon omaan arvoonsa, on ilahduttavaa havaita, että Pennanen on tullut huomattavan lähelle liittomme kielipoliittista linjaa.

Muutama huomautus kuitenkin on tarpeen. Suomalaisuuden liitto ei vihaa mitään kieltä, mutta haluamme pakkoruotsin pois kaikilta koulutuksen asteilta; vapaaehtoisena ruotsi on täysin hyväksyttävä. Liitto ei liioin käy taistelua vähemmistökulttuureja vastaan.

Ruotsin kieli ei ole uhka suomalaisuudelle, mutta pakkoruotsi on johtanut vieraiden kielten osaamisemme kapeutumiseen.

Pakkoruotsia vaatii ensisijaisesti Rkp ja nyt myös virallinen Ruotsi on liittynyt rintamaan.

Se nakertaa sitä myötämielisyyttä, jota suomalaiset tuntevat tätä suurinta kielivähemmistöämme kohtaan. Ruotsin suunnitelma asettaa oma virkamiehensä Suomen Opetushallitukseen valvomaan suomenkielisten ruotsin opetusta on törkeä siirtomaaherrakäytöksen ilmentymä.

Suomalaisuuden liitto ei pysty toimimaan ruotsiksi. Nyt vieläkin vähemmän, kun liitolta Rkp:n vaatimuksesta on poistettu valtionapu. Ainoa palkattu työntekijämme ei osaa ruotsia - englantia kylläkin.

Puheenjohtajana olen aina ollut ja olen edelleen valmis puhumaan ruotsia. Internet on avannut uuden tiedonkulunväylän ja käymme nyt sitä keskustelua, joka on patoutunut valtamedioitten pitkäaikaisesta kielipolitiikasta vaikenemisesta ja sensuroinnista.

Suomalaisuuden liiton nettivieraskirja ei ole ainoa foorumi, missä puolin ja toisin on ylilyöntejä. Sopii vierailla vaikka Helsingin Sanomain verkkolehdessä - sielläkin pakkoruotsi ja kielipolitiikka ovat kiihkeimmin keskusteltuja aiheita.

Suomalaisuuden liitto tuo esiin Suomen ja Ruotsin kielilainsäädäntöjen valtaisaa eroa. Haluamme nykyistä tasavertaisemmat lainsäädännöt kahden historiallisen veljeskansan ja nykyisen EU-naapurimaan välillä.

Ei se ole kielivihaa - kyseessä on pelkkä terve järki ja kohtuullisuus.

Helsingin Sanomat tietää kuitenkin paremmin. Sen ei tarvitse toimia kuten esimerkiksi the New York Times, Hufvudstadsbladet, Ruotsin televisio tai Suomen ruotsinkielinen televisio, jotka lähettävät toimittajansa Suomalaisuuden liittoon asioiden taustoittamiseksi ennen uutisointia.

Pennaselle näyttää riittävän yhden nettivieraskirjan, pääosin nimettömien kirjoittajien, hengentuotteet Suomalaisuuden liiton tuomitsemiseksi "kielivihan vaalijoiksi".

Suomalaisuuden liitto jatkaa toimintaansa seuraavalle satavuotiskaudelle myönteisissä merkeissä. Vankan tuen toiminnallemme antaa tutkimustieto, että kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa eroon pakkoruotsista.

Internet on mahdollistanut keskustelun myös siitä, olisiko Suomessakin edettävä Ruotsin tuoreen mallin mukaiseen käytäntöön niin, että vain enemmistön kieli säädetään maan pääkieleksi.

Se olisi onnekasta myös suomenruotsalaisille, kuten Rkp:n kerrallinen puheenjohtajakin tuoreessa kirjassaan pohdiskelee.

Suomalaisuuden liitto tekee työtä kielivapauden puolesta tässä maailman ainoassa ja lähes kokonaan suomenkielisessä maassa. Siinä on toimintamme kova ydin - suomalaisuus, suomen kieli, vapaus ja tasavertaisuus.

 

HEIKKI TALA

puheenjohtaja

Suomalaisuuden liitto ry


  

HS - Radio- ja TV-arvostelut - 12.7.2006

yle radio . . .

 

yle radio 1 87,9 MHz / Welho 92,3 MHz 17.30 Pitäisikö Ahvenanmaa erottaa Suomesta? Napit vastakkain Ahvenanmaan maaherra Peter Lindbäck ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala.


 

HS - Radio- ja TV-arvostelut - 13.7.2006

yle radio . . .

14.03 Pitäisikö Ahvenanmaa erottaa Suomesta? Napit vastakkain Ahvenanmaan maaherra Peter Lindbäck ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala.


 

HS - Radio- ja TV-arvostelut - 13.7.2006

Pitäisikö Ahvenanmaa erottaa Suomesta?

 

VÄITTELYOHJELMA. Ahvenanmaa on Suomelle pelkkä rasite: hirvittävän kallis ja sen lisäksi vielä suomenkielisiä asukkaitaan julkeasti sortava. Parasta olisi myydä koko maakunta eniten tarjoavalle. Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja dosentti Heikki Talaei säästele sanojaan Terttu Lensun toimittaman Napit vastakkain -radioväittelysarjan ohjelmassa. Vastaväittäjänä ja altavastaajana on Ahvenanmaan maaherra Peter Lindbäck.

Herrat tosiaankin ovat napit vastakkain näkemysten ohella myös tosiasioiden tasolla. Tala esimerkiksi väittää, että suomenkieliset ahvenanmaalaiset ovat toistuvasti ja turhaan pyytäneet lapsilleen suomenkielistä koulua. Lindbäck vastaa, ettei tällaista pyyntöä ole koskaan esitetty. Väittelyn kiihkeys ei ainakaan laimene faktaväitteiden törmäyksistä, jotka jäävät vaivaamaan hyvällä tavalla. Yle Radio 1 klo 14.03.

MATTI RIPATTI


 

HS - Kulttuuri - 17.2.2007

Löytyikö sylttytehdas?

 

Käsitteli verkkokeskustelu miltei mitä tahansa, siihen ryhtyy nopeasti keskustelijaryhmä, jonka tavoitteena on kirjoittaa ja levittää suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastustavia viestejä. Näin tapahtui kokoomuksen vaalikeskustelulle ja vanhoja, hyvin samankaltaisia viestejä voi käydä katselemassa esimerkiksi hs.fi-sivuilla "kestoaiheita"-osastolla tai Finlandia-palkinnosta käytyyn sananvaihtoon.

Samanlaisia viestejä on myös esimerkiksi Aamulehden verkkosivuilla.

Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Talakirjoitti liittonsa Suomen mieli-lehdessä syksyllä 2005 yhden hänelle tyypillisen hönkäyksen perään: "Tätä vastinetta Helsingin Sanomat ei julkaissut lehdessä - sain sen sentään lehden nettikeskusteluun!"

Siitäköhän kaikki alkoi?


HS - Mielipide - 28.2.2007

Liittomme työskentelee kielivapauden puolesta

 

Kulttuurisivujen Kuiskaaja uskoo löytäneensä kielipoliittisen keskustelun sylttytehtaan ja sellaiseksi hän ilmoittaa minut (HS 17.2.). Siinä hän ei ole aivan väärässä, mutta väite, että tavoitteeni olisi "kirjoittaa ja levittää suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastustavia tekstejä", on ehdottomasti virheellinen. Ehkä Kuiskaaja ei seuraa ruotsinkielistä televisiota, missä äskettäin olen esiintynyt kahdesti selvällä ruotsin kielellä (FST5 Neon 11.2 ja 15.2.).

Suomalaisuuden Liitolla tai minulla sen puheenjohtajana ei ole mitään ruotsin kieltä tai suomenruotsalaisia vastaan. Sen sijaan teemme työtä hartiavoimin kielivapauden puolesta, mikä tarkoittaa pakollisen ruotsin kielen muuttamista valinnaiseksi.

Nythän suomenkielisillä lapsilla ja nuorilla on vain yksi oppiaine, ruotsin kieli, joka on pakollinen peruskoulussa, ammattikoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa, tiedekorkeakoulussa ja yliopistossa. Valinnaisena ruotsi on täysin hyväksyttävä vieras kieli koulutuksessa.

Käytettävissä on vuodesta 1990 alkaen lukuisia toisistaan riippumattomia mielipidetutkimuksia, joiden mukaan keskimäärin 65 prosenttia suomalaisista haluaa pakkoruotsin poistettavaksi.

Siinä on syy, miksi "käsitteli verkkokeskustelu miltei mitä tahansa, siihen ryhtyy nopeasti keskustelijaryhmä".

Perinteinen media - Helsingin Sanomat mukaan lukien - on antanut hyvin vähän mahdollisuuksia keskustella laajemmin maamme kielipolitiikasta. Ei siis ihme, että Kuiskaaja on todennut Suomen Mieli -lehdessä minulle tyypillisen hönkäyksen: "Tätä vastinetta Helsingin Sanomat ei julkaissut lehdessä - sain sen sentään lehden nettikeskusteluun." Internet avasi aivan uuden mahdollisuuden käsitellä aiheita, jotka syystä tai toisesta perinteisessä mediassa ovat tabu.

Kielipolitiikka on yksi tällainen aihe, joten ei pidä ihmetellä, että kielikeskustelu jatkuu kiihkeänä ja alati kasvavana sen jälkeen, kun saimme internetin.

Itämeren rantavaltioista Suomi on ainoa, jossa on kaksi virallista kieltä. Se ei ole kestävän kehityksen kielipolitiikkaa.

 

HEIKKI TALA

puheenjohtaja

Suomalaisuuden Liitto ry


 

HS - Kulttuuri - 15.6.2007

Rikkaalta näyttää, kuka maksaa?

 

JUKKA YLI-LASSILA

Heja Åland! Viikonloppuna Senaatintorilla esittäytyvä Ahvenanmaa näkyy nyt useassa Helsingin näyttelyssä. Hienoisella ironialla väritetyt perustiedot maakunnasta voi hankkia Kansallismuseon Åland - Ahvenanmaa! -näyttelystä. Esillä ovat niin perunalastut, rukinlavat kuin Finströmin kirkon pyhimyshahmotkin.

Kysytäänpä Suomalaisuuden liiton puheenjohtajalta Heikki Talalta, mitä ajatuksia kokonaisuus hänessä herättää. Minkälainen suhde suomalaisuusmiehellä on ruotsinkieliseen Ahvenanmaahan?

"Viha-rakkaussuhde", Tala vastaa astellessaan saarimaakunnan kultaisen saksanhirvivaakunan ohitse. Hänen mielestään Ahvenanmaalta löytyy yleisesti ottaen paljon hyvää, mutta kielipoliittisesti paljon huonoa. "Siellä kielienemmistö sortaa vähemmistöä. En koskaan haluaisi mantereelle tilannetta, jossa ruotsin kieltä kohdeltaisiin yhtä huonosti kuin suomen kieltä Ahvenanmaalla." Tala nimittää Ahvenanmaata lilliputtimaakunnaksi, joka saa kokoonsa nähden aivan liian paljon rahaa valtiolta. "Totta kai hyväksyn sinänsä ahvenanmaalaisten kulttuurin ja heidän ruotsinkielensä, samoin itsehallinnon. Mutta joku tolkku pitäisi olla loputtomalla kerjäämiselläkin", Tala napauttaa.

Ohitetaanpa talousasiat. Vanha suojeluskuntalippu saa Talan muistelemaan maakunnan asemaa viime vuosisadan konfliktitilanteissa. "Hupaisaa, kuinka Ruotsi kauhealla kiireellä säntäsi vuonna 1918 Ahvenanmaalle sotilasosastonsa voimin. Osasto palasi nopeasti häntä koipien välissä kotiin, kun Saksan joukot nousivat maihin." "Ruotsi on yrittänyt kaikenlaisia kepulikonsteja saadakseen Ahvenanmaan itselleen. Kun Kansainliitto otti aikanaan Ahvenanmaan kysymyksen käsittelyyn, Ruotsi lähetti liitolle kartan, josta oli pyyhitty pois Ahvenanmaan itäpuoliset saaret eli käytännössä melkein koko Turun saaristo. Luotiin vaikutelma, että Ahvenanmaa on lähempänä Ruotsia kuin Suomea."

Näyttelyn tuoreissa valokuvissa ja videotallenteissa näyttäytyy hyvinvoiva ja luonnonkaunis onnela.

"Varakas maakunta on kyseessä, se näkyy. Mutta keneltäköhän ne varat tulevat", Tala innostuu uudestaan.

Entä kiinnostaako Ahvenanmaa matkakohteena?

"Olen vieraillut Ahvenanmaalla vain työn puolesta", aiemmin muun muassa Lääkintöhallituksen ylilääkärinä toiminut Tala kertoo.

Mikä Ahvenanmaalla sitten on parasta?

"Paras vastata mahdollisimman neutraalisti: luonto tietysti. Ahvenanmaa on kaiken kaikkiaan hieno alue hienolla paikalla. Siitä voisi tulla paratiisi, jos sikäläiset hieman järkevöittäisivät politiikkaansa."

 

Åland - Ahvenanmaa! -näyttely 21. 10. saakka Suomen kansallismuseossa (Mannerheimintie 34). Ti-ke 11-20, to-su 11-18.

 

HS - Mielipide - 7.10.2007 - 2489 merkkiä - 1. painos

Valtava paine voi johtaa äärimmäisiin keinoihin

 Professori Heikki Ylikangas on jälleen tullut sohaisseeksi muurahaispesää. Nyt on kyse viime sodissa teloitetuista omista sotilaista. Kohu asiasta on tarpeeton, mutta asian tutkiminen tärkeää.

Virallinen luku on 58, ja Ylikangas saa lukemaksi noin 250. Näyttää pahalta, ero on yli nelinkertainen. Jos 250 on lähempänä totuutta, niin mihin se pitää suhteuttaa? Suomi mobilisoi väestöstään suhteellisesti eniten koko maailmassa sotatoimiin ja rintamilla oli ainakin 700000 miestä. Teloitettuja olisi siis 0,03 prosenttia kokonaisvahvuudesta.

Liikenteessä kuoli pahimmillaan vuosittain 1400 henkeä ja vieläkin joka vuosi enemmän kuin nuo 250 teloitettua kesällä 1944.

Sotaan joutuvat pääasiassa nuoret miehet - "nuorukaiselle kuolla kuuluu". On varmasti tuntunut aivan kauhealta joutua puna-armeijan tykistökeskitykseen. Siinä eivät kaikkien hermot voi millään kestää - alta pois vaikka Saimaan saariin tai Uumajaan asti. Kiinni saataessa yritetään palauttaa linjaan. Jos se ei onnistu, niin tapetaan pelotukseksi muille.

Itse taistelutilanteessa tapahtuu omien ampumisia, sekä vahingossa että tahallisesti. Tuntemani sotahistorioitsijan mukaan "varmoja tapauksia" omien upseerien ampumisesta on 11.

Kaikki upseerit eivät suinkaan olleet "Koskeloita". Joukkoon mahtuu koko miesväestön kirjo. Jotkut eivät pystyneet hillitsemään itseään ja ampuivat omia pakokauhun pysäyttämiseksi - siellä oli myös "Karjuloita".

Ylimmällä johdolla oli valtava paine ja huoli koko maan menettämisestä ja kansan joutumisesta Siperiaan. Silloin on pakko turvautua äärimmäisiin keinoihin. Kaikesta huolimatta Suomi selvisi tässäkin suhteessa poikkeuksellisen puhtain paperein.

Edesmennyt isäni, komppanian vääpeli talvi- ja jatkosodassa, kertoi jatkosodan alun olleen omituinen. Pataljoonaan tuli vieras upseeri, joka vei komppanianpäälliköt ja vääpelit keskelle ruispeltoa ja sanoi, että "toiminnan alkaessa olisi hyvä eliminoida pahimmat kommunistit".

Taatusti oikeistolainen isäni piti tätä aivan kauheana - "omiako tässä on tarkoitus ruveta tappamaan"!

Sota on raakaa. Kaunista siitä ei saa millään ilveellä. Joka tapauksessa on hyvä, jos sotasurmaprojekti voisi selvittää niiden yli 5000 sotilaan kohtalot, jotka edelleen ovat tuntemattomia. Sen olemme velkaa heille, veteraaneillemme ja isänmaalle.

HEIKKI TALA

dosentti

Järvenpää

 

HS - Mielipide - 25.7.2006 - 3912 merkkiä - 1. painos

Miksi tango ei kelpaa opetusministeriölle?

"Eikö olisi hyvä asia, jos jokainen kulttuuritapahtuma pyrkisi voitolliseksi, jolloin valtionavustus voitaisiin suunnata tapahtuman kehittämiseen?" Seinäjoen Tangomarkkinat keräsi jälleen tangon ja monien oheistapahtumien pariin lähes 115000 kävijää. Tangomarkkinat on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuritapahtuma, mutta opetusministeriö on yhä toista mieltä.

 

Kun kaksi vuotta sitten opetusministeriön kielteisen avustuspäätöksen jälkeen käynnistyi vilkas julkinen keskustelu siitä, miksi tango ei kelpaa opetusministeriölle, kiirehti kulttuuriministeri Tanja Saarela Tangomarkkinat avatessaan lupaamaan, että tapahtuma tulee valtionavustuksen piiriin. Ministeri tuntui ymmärtävän Tangomarkkinoiden kulttuurimerkityksen.

 

Kaksi vuotta on kulunut, mutta taas opetusministeriö teki kielteisen päätöksen. Opetusministeriön taide- ja kulttuuriperintöyksikön päällikkö Risto Ruohonen on todennut (Sunnuntaisuomalainen 9.7.), että "avustusta ei anneta tappion takaamiseen eikä voiton jakamiseksi". Ruohosen mukaan "esimerkiksi Tangomarkkinoilla on niin selkeä liikeyritystausta, ettei ole katsottu mahdolliseksi lähteä tukemaan tapahtumaa".

Tangomarkkinoiden perimmäisenä tarkoituksena on tangokulttuurin edistäminen. Aluksi tapahtuman takana oli yhdistys, mutta jo muutaman vuoden jälkeen osakeyhtiö. Osakkaina on useita merkittäviä eteläpohjalaisyrityksiä. Jokainen osakas pitää tärkeänä kehittää tapahtumaa ja luoda sille hyvät toimintaedellytykset.

 

Miten Tangomarkkinoiden tausta eroaa vastaavien valtakunnallisesti merkittävien tapahtumien organisaatioista? Onko ero siinä, että Tangomarkkinat pyrkii välttämään tappioita, joita kuitenkin parina viime vuotena on tullut? Eikö olisi hyvä asia, jos jokainen kulttuuritapahtuma pyrkisi voitolliseksi, jolloin valtionavustus voitaisiin suunnata tapahtuman kehittämiseen?

Tangomarkkinoiden lippulaiva on tangolaulukilpailu. Joka vuosi sadat laulajat ympäri Suomea kilpailevat pääsystä Tangomarkkinoiden esikarsintaan Raisioon ja lopulta finaaliin Seinäjoen Tangomarkkinoille.

Monista tangokuninkaallisista on tullut tanssitaivaan kiintotähtiä. Tangomarkkinat on antanut laulajille mahdollisuuksia edetä urallaan. Tangomarkkinat on elävöittänyt suomalaista paritanssikulttuuria. Tangomarkkinat on paljon muutakin. Tangon sävellyskilpailu on tuottanut satoja uusia tangoja, joista monista on tullut suosittuja. Tangomarkkinoiden konsertit, tanssikurssit ja seminaarit saavat laajaa kiinnostusta osakseen.

 

Tangomarkkinoiden ansiosta Seinäjoen kaupunki ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ovat luoneet monia kansainvälisiä suhteita. Suomalainen tango soi kansainvälisissä tapahtumissa - seuraavan kerran tammikuussa Chilessä. Seinäjoen ja Buenos Airesin kaupungit ovat julistautuneet maailman johtaviksi tangokaupungeiksi. Kaupungit ovat solmineet myös kulttuurisopimuksen, jossa ne sitoutuvat vaalimaan tangokulttuuria.

 

Mutta miten saada opetusministeriö tajuamaan suomalaisen tangon kulttuuriarvo? Tangomarkkinoiden aikana sai Pia ja Heikki Kahilan tekemä Valkokangas tanssii ja soi -tanssimusikaali ensi-iltansa. Musikaali pohjautuu vanhoihin kotimaisiin elokuviin, jotka tuodaan mielenkiintoisella tavalla teatterin estradille.

Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, dosentti Heikki Tala totesi Tangomarkkinoiden kansallisessa tangoseminaarissa, että Valkokangas tanssii ja soi on tärkeä kulttuuriteko. Myös tämä hanke jäi valtionavun ulkopuolelle ilmeisesti juuri siksi, että se esitettiin Tangomarkkinoilla.

Kulttuuriministerillä on mahdollisuus antaa selvitys Tangomarkkinoiden saamasta kohtelusta, kun asiasta tehdään syksyllä eduskunnassa kysymys.

 

ILMARI YLÄ-AUTIO

varatuomari, puheenjohtaja

Suomalaisen Tangon Satumaa ry

Seinäjoki

 

 

HS - Mielipide - 24.5.2006 - 3193 merkkiä - 1. painos

Tuki ruotsinopetukselle olisi lämpimästi tervetullut

 Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala esitti liiton tulkinnan Ruotsin hallituksen mahdollisesta tuesta suomenkielisten ruotsinopetukselle Suomessa (HS 7.5.).

Koska suomalaiset ruotsinopettajat ovat ainejärjestönsä kautta olleet aloitteentekijä tuen saamiseksi Ruotsista, haluan korjata puheenjohtaja Talan esittämän väitteen "ruotsinopetuksen valvomisesta siirtomaaherrakäytöksen ilmentymänä" kertomalla taustatietoja hankkeesta.

Vuonna 2001 aloitettiin 13 maassa EU:n tukema projekti, jossa tavoitteena oli tukea kieltenopetusta Kielten resurssikeskusten avulla.

Eri tyyppisiä kielten resurssikeskuksia on tällä hetkellä olemassa eri puolilla maailmaa yhteisenä piirteenään tarjota käyttäjilleen palveluja ja tiloja kieltenoppimisen tai -opetuksen tueksi.

Opetushallitus asetti joulukuussa 2002 työryhmän, jonka tehtävänä oli pohtia ranskan kielen opetuksen edistämistä. Työryhmän esitys oli kehittää Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta ranskan kielen resurssikeskus, jotta ranskan kielen opiskelu koko maassa lisääntyisi ja oppimistulokset paranisivat.

Nämä kaksi hanketta synnyttivät ajatuksen oman resurssikeskuksen saamisesta ruotsin kielelle. Tätä ajatusta tuki valtioneuvoston päätös toisen kotimaisen kielen opetuksen tukemisesta ylioppilastutkintouudistuksen jälkeen.

Suomessa tarvittaisiin vastaavanlainen keskus, jolla olisi kokonaisnäkemys ruotsin kielen opetuksen tavoitteista eri koulutusasteilla ja joka voisi auttaa ruotsinopettajia heidän työssään sekä pedagogisesti että kielellisesti.

Keskuksen tehtäviin voisi myös kuulua eri hankkeiden koordinointi, yhteistyön lisääminen eri oppilaitosten välillä ja työskentely opiskelijavaihdon lisäämiseksi eri kouluasteilla.

Helsingissä olevat vieraskieliset koulut ovat samalla edustamiensa kielien keskuksia. Ruotsinkieliset koulut keskittyvät äidinkielisen ruotsin opetukseen, eivätkä eri pedagogiikan takia sovi suomenkielisten ruotsinopetuksen tukemiseen.

Koulujen lisäksi esimerkiksi saksan kieltä ja kulttuuria levittää Suomessa Goethe Institut ja Opetushallituksen saksankielinen asiantuntija.

Ranskan kielellä ja kulttuurilla on Ranskan kulttuurikeskus, joka perustuu Suomen ja Ranskan väliseen kulttuuriyhteistyöhön ja on toiminut jo vuodesta 1968.

Resurssikeskus tai se, että jokin muu valtio osallistuu kielenopetuksen tukemiseen Suomessa ei siis ole mitään uutta.

Opetushallituksen uudelleenorganisointi mahdollistaa ehkä tulevaisuudessa lisäresurssia ruotsinopetuksen tueksi. Tällainen panostus ruotsinopetukseen ja sen kehittämiseen yhdistettynä Ruotsin hallituksen palkkaamaan asiantuntijaan olisi yhdessä jo jonkinlaisen resurssikeskuksen alku.

Toivottavasti Suomi hoitaa oman vastuualueensa ruotsin kielen tukemisesta, jotta saamme todellakin apua sekä pedagogisiin että maan kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin Ruotsista.

Toivottavasti joidenkin ihmisten tai liittojen tarkoitushakuinen tapa ymmärtää väärin Ruotsin hallituksen suunnittelema tuki ja sen tarkoitus eivät estä tämän hienon hankkeen toteuttamista.

 

JOHANNA LEVOLA-LYYTINEN

puheenjohtaja

Suomen ruotsinopettajat ry

 

 

 

 

Write a new comment: (Click here)

SimpleSite.com
Characters left: 160
DONE Sending...
See all comments

| Reply

Latest comments

04.08 | 12:29

Heippa Heikki, olen muuton yhteydessä hukannut sähköpostiosoitteesi. Voisitko
lähettää sen, ja jos mahdollista, koko kurssimme osoitelistan.
Yst. terv.
Reijo

...
03.03 | 14:53

Ok niistä ei ainakaan tässä ankkalammikossa saa paljon kuulla

...
26.02 | 21:41

Suomalaisuuden Liitossa on aina ollut suomenruotsalaisia jäseniä. Olivathan monet fennomaanit aikoinaan ruotsinkielisiä ieleltään, mutta suomalaisia mieleltään.

...
26.02 | 10:41

Saanko minä ruotsinkielisenä tulla suomalaisuuden liiton jäseneksi?

...
You liked this page
Hi!
Make your own website like I did.
It's easy, and absolutely free.
AD