Create your own SimpleSite website

Number of times viewed - clicks on site:

Get more visitors - click here!
Lizette Alvarez 251205
NEW YORK TIMES
Lizette Alvarez
New York Times 25.12.2005

Useimmiten maailmassa kieli on tulinen ja erimielisyyttä aiheuttava asia, joka ajaa voimattomat vahvoja ja pienet suuria vastaan. Baskit taistelevat espanjalaisia vastaan. Flaamit kahakoivat vallonien kanssa. Quebecilaiset ottavat yhteen koko muun Kanadan kanssa.
Mutta Suomi, järkkymättömän reilun pelin maa, tarjoaa vastapainon tällaiseen kärkevyyteen. Suomi on lähes rähmällään tehdäkseen 260.000 ruotsinkielisen elämän mukavaksi kustannuksista piittaamatta.
Heti Suomen itsenäistyttyä Venäjän vallasta 1917 perustuslaissa turvattiin suomenruotsalaisille, jotka edelleen pitivät valtaa Suomessa, yhtäläiset kulttuuriset, koulutukselliset ja sosiaaliset oikeudet. Se oli käytännöllisyyden ja kohteliaisuuden ele huolimatta siitä, että Ruotsi oli viiden sadan vuoden ajan hallinnut Suomea ja halveksinut suomen kieltä, joka ruotsalaisten mielestä oli mystistä ja alempiarvoista.
Tämä perustuslaillinen aseman tuloksena Suomessa epäilyksettä on maailman hemmotelluin vähemmistö – uhanalaiset suomenruotsalaiset. Vaikka heidän määränsä ja vaikutusvaltansa vähenevät – vuoden 1880 korkeasta 14 prosentista tämän päivän 5 prosenttiin – heidän oikeutensa pääosin kukoistavat edelleen.
”Meillä asiat ovat täällä hyvin”, myöntää Henrik Creutz, suomenruotsalainen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituksen jäsen, joka kerkeästi myöntää, että lähes kaikki ruotsinkieliset puhuvat myös suomea, useimmat erinomaisesti. ”Euroopassa on monia kielivähemmistöjä, mutta niillä ei paljon ole valtaa.”
Kysymykseen, että onkohan ryhmällä kenties himpun verran liikaakin oikeuksia, Creutz vastaa nopeasti, että ”voiko kenelläkään olla liikaa oikeuksia?”

Suomessa on kaksi virallista kieltä, ruotsi ja suomi. Kielen asema riippuu kussakin kunnassa siitä kumpaa kieltä äidinkielenään puhuvia on enemmän. Maassa on pääosin suomenkielisisä kuntia ja vain noin neljä prosenttia maan 432 kunnasta on ruotsinkielisiä. Kymmenkunta prosenttia on kaksikielisiä ja niistä 21 on suomenkielienemmistöisiä ja 23 ruotsinkielienemmistöisiä, kuten Tammisaari, 14.500 asukkaan merellinen jalokivi.
Kulje kaduilla, kahviloissa, satamassa, kouluissa, terveyskeskuksessa ja hallintorakennuksissa Tammisaaressa, niin kaikkialla kuuluu ruotsin kieli (itse asiassa yksi ruotsin murteista). Yli 80 prosenttia Tammisaaren asukkaista puhuu ruotsia. Ja kuten kaikissa kaksikielisissä kunnissa, valtio tarjoaa ruotsinkielisille omat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, hallintopalvelut, sanomalehdet, television ja radion. Kaikissa opasteissa ruotsin kieli on ylinnä, suomi alhaalla.
Ruotsinkielisillä on myös oma poliittinen puolueensa Suomen hallituksessa sekä suuri joukko kulttuurilaitoksia.
Oikeusistuimissa, naisten turvakodeissa, vanhainkodissa tai valtion virastoissa kaikissa kaksikielisissä kunnissa ruotsinkielisillä on lain mukaan oikeus saada palvelu ruotsiksi, jos he sitä pyytävät. Vuoden 2004 laki edellyttää sitä. Kaikki asiakirjat ja esitteet pitää kääntää ruotsiksi. Kun varusmiespalvelu tulee ajankohtaiseksi, niin ruotsinkieliset pääsevät omaan ruotsinkieliseen joukko-osastoonsa Suomen armeijassa – tosin komennot ovat suomeksi, jottei ilveily muuttuisi täydeksi sekamelskaksi.
Suomessa ruotsinkielisillä on jopa käänteinen kiintiöjärjestelmä yliopistoihin; käänteinen, koska ruotsinkieliset ovat yleensä varakkaampia (itse asiassa ruotsinkielisten hallussa on pääosa teollisuudesta) ja terveempiä kuin suomenkieliset.
Suomenruotsalaisilla on oma kauppakorkeakoulu ja kielikiintiöt Helsingin yliopiston lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntiin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan 230 opiskelijapaikasta vähintään 18 pitää olla varattu ruotsinkielisille.
Tässä vaiheessa viimeistään jotkut suomenkieliset alkavat murista väittäen, että ruotsinkielisten on helpompi päästä kiintiöittensä avulla näihin erittäin kilpailtuihin tiedekuntiin. Ruotsinkieliset ovat asiasta eri mieltä: he väittävät, että ilman kiintiöitä Suomi ei pystyisi täyttämään lain vaatimusta tuottaa lääkäreitä, lakimiehiä ja kauppatieteilijöitä palvelemaan ruotsinkielistä väestöä.

Vaikka ruotsinkielisten laajamittaisten oikeuksien kaventaminen on lähes mahdoton ajatus Suomessa, niin kasvava joukko suomenkielisiä ovat alkaneet kyseenalaistaa historiallisen kielilain oikeutusta tai ainakin valittaa nykytilannetta.

Heikki Tala, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, joka taistelee suomen kielen säätämiseksi ainoaksi viralliseksi kieleksi, luonnehtii nykytilannetta menneen ajan jäänteeksi. Suomalaisten kiinniriippuminen siinä, hän lisää, on siirtomaa-ajan krapulaa.
”Vieläkin on elää tunne, että ruotsinkieliset olisivat sivistyneitä ja me suomenkieliset moukkia”, Tala sanoo.
Ärsyttävintä suomalaisille on se, että ruotsin kieli on pakollista koulussa. (Suomenkieliset tunnetusti puhuvat huonoa ruotsia, vaikka heidät pakotetaan opiskelemaan sitä koulussa nuoresta iästä alkaen). He opiskelisivat paljon mielummin muita kieliä kuten saksaa, venäjää tai kiinaa. Useimmat osaavat jo englantia.
Viime vuoden keväällä suuttuneet suomenkieliset koululaiset antoivat ensimmäisen iskun ruotsinkielenvaatimuksille, kun maan hallitus suomenruotsalaisten agressiivisesta lobbaamisesta huolimatta päätti poistaa ruotsin kielen pakollisuuden vaativasta ylioppilastutkinnosta, joka on edellytys yliopisto-opinnoille.
”Se on äärimmäisen suuri askel, suorastaan läpimurto meille”, Tala sanoo.

Riitta Uosukainen, edellinen eduskunnan puhemies, väittää, että muutamat tämän päivän lait yksinkertaisesti menevät liiallisuuksiin. ”Suomalaiset eivät halua vähentää ruotsinkielisten oikeuksia”, hän sanoo. ”Ne on säädetty perustuslaissa ja me olemme siitä ylpeitä. Mutta suomenkieliset eivät halua, että heille sanellaan pakollinen ruotsin kieli. Myös suomenkielisillä pitää olla oikeuksia.”
Suomenruotsalaiset myöntävät, että kaksikielisyyden ylläpitäminen on käymässä vaikeaksi, erityisesti koska heitä on enää niin vähän. Ruotsinkielisten määrä vähenee erityisesti suomen- ja ruotsinkielisten välisten avioliittojen kautta. Mutta kaksikielisyys on suojelemisen arvoinen, he sanovat.
”Minä olen huono suomenruotsalainen”, sanoo Jörn Donner, entinen ruotsinkielinen europarlamentaarikko, joka lisäsi, että Suomen kulttuurisiteet Ruotsiin ovat hiipumassa. ”Mutta myös minä edellytän, että saan kirjoittaa ja puhua omalla kielelläni”.
Suomennos: Heikki Tala
***

New York Times

Finland Makes Its Swedes Feel at Home

By LIZETTE ALVAREZ

Published: December 25, 2005

In many parts of the world, language can be a fiery and divisive issue, one that pits the powerless against the powerful, the small against the big. The Basques battle the Spanish. The Flemish tussle with the Walloons. The Québécois scuffle with the rest of Canada.

But Finland, a country with an unshakable sense of fair play, offers a counterbalance to that sort of acrimony. If anything, Finland bends over backward, with little dissent and at great cost, to make its 260,000 Swedish speakers feel comfortable. In fact, no sooner did Finland win its independence from Russia in 1917 than it ensured in its Constitution that Swedish speakers, who still controlled much of Finland, would be granted equal rights culturally, educationally and socially.

It was a gesture of comity and pragmatism that overlooked the fact that for five centuries Sweden had controlled Finland and scorned the Finnish language, which the Swedes deemed mysterious and second class.

 

A result of that constitutional mandate, few would disagree, is that Finland is home to the world's most pampered minority, the endangered Swedish-speaking Finn. Even as their numbers and influence dwindle - from a high of 14 percent of the population in 1880 to 5 percent today - their rights continue to flourish.

"We have it very good here," concedes Henrik Creutz, a Swedish-speaking Finn and a board member of the Swedish People's Party, who is quick to note that almost all Swedish speakers also speak Finnish, most of them very well. "There are lots of language minorities in Europe, but they don't have a lot of power."

Finland has two official languages, Swedish and Finnish. One takes precedence over the other, depending on how many of the people in a given community speak Finnish or Swedish as their mother tongue. Most of the country's 432 communities are Finnish-majority; only about 4 percent are considered Swedish only.

Another 10 percent of communities are bilingual, 21 of them with a Finnish-language majority and 23 with a Swedish-language majority, like Ekenas, a coastal jewel of 14,500 residents.

Wander the streets, cafes, marinas, schools, health centers and government buildings of Ekenas, and the chitchat is all Swedish (actually a dialect of Swedish). More than 80 percent of the residents speak Swedish. And, as in all other bilingual communities, Swedish speakers have their own schools, day care centers, health care centers, local government councils, newspapers and television. Signs are written in Swedish at the top, Finnish below.

Swedish speakers have their own political party in the government and a host of cultural institutions.

In courthouses, women's shelters, nursing homes and government offices in any bilingual community, Swedish speakers, by law, must be served in Swedish if they request it. All documents and brochures must be translated into Swedish. When the time comes to fulfill their military duties, Swedish speakers usually serve in a Swedish-language detachment - although, to avoid a tumble into farce, military commands are given in Finnish.

Finland even has quotas for Swedish speakers at the university level, despite the fact that Swedish speakers tend to be wealthier (in fact, Swedish speakers control many of the major industries) and healthier than Finnish speakers. For example, of the 230 law students at the University of Helsinki, at least 18 must be Swedish speakers.

On this point, at least, some Finnish speakers begin to grumble. While the idea of peeling back the rights of Swedish speakers is almost unthinkable, a growing number of Finns are beginning to complain about other parts of the language law.

 

Heikki Tala, the chairman of the Finnish Alliance, which is fighting to make Finnish the sole official language, characterizes the status quo as a vestige of a bygone era, when Finland was considered the country bumpkin of Scandinavia.

"There is still a feeling that Swedish speakers are the civilized ones and we are the peasants," Mr. Tala said.

Most upsetting to Finns is the fact that they are required to take Swedish in school. Last spring, irate Finnish-speaking students struck a first blow at the requirement when the government, despite aggressive lobbying from powerful Swedish speakers, agreed to drop Swedish from the university entrance exam.

"It is an extremely big step, a breakthrough for us," Mr. Tala said.

 

Riitta Uosukainen, a former speaker of the Finnish Parliament, argues that some of today's laws go overboard. "People in Finland don't want to take rights away from Swedish speakers," she said. "It's in our Constitution. We are proud of it. But Finnish speakers don't want to be told that they must learn Swedish. Finnish people also have rights."

The Swedish speakers concede that keeping the bilingual system alive is exhausting, especially because there are so few of them. The population is shrinking mostly because of mixed marriages between Finnish and Swedish speakers. But the system is worth protecting, they say.

"I am a bad Swedish-Finn," said Jorn Donner, a former member of the European Parliament. "But even I insist on the fact that I can write and speak in my language."


*** 
Publicerad 2005-12-27 18:04 DAGENS NYHETER

"Finlands-svenskar bortskämd minoritet"

HELSINGFORS. Sällan har den lilla svenskspråkiga folkspillran i Finland fått sådan internationell uppmärksamhet som på juldagen. Självaste New York Times hyllar den finländska tvåspråkigheten som något unikt i världen och utnämner finlandssvenskarna till världens mest bortskämda minoritet.

 

Skribenten, Lizette Alvarez, jämför finlandssvenskarnas avundsvärda sits med de konflikter baskerna har med spanjorerna, vallonerna med flamländarna och de fransktalande med de engelsktalande kanadensarna i Quebec.

"Finländarna har ett grundmurat sinne för fair play och är rena motsatsen till sådan småsinthet. Med liten oenighet och till höga kostnader ser majoriteten till att de 260 000 finlandssvenskarna lever väl", skriver Alvarez.

Alvarez kan sitt ämne. Hon påminner om att den finskspråkiga majoriteten vid självständighetsdeklarationen 1917 var synnerligen pragmatisk när den gav minoriteten fulla språkliga rättigheter.

"Majoriteten bortsåg från det faktum att Sverige i fem århundraden hade kontrollerat Finland och diskriminerat det finska språket som utdömdes som ett mystiskt andra rangens språk".

Alvarez räknar upp allt finlandssvensken kan njuta av på sitt eget mordersmål: skolor, dagis, domstolar, hälsovård, tidingar och tv. "För att undvika att det blir rena farsen ges dock alla militära kommandon på finska", konstaterar skribenten.

Tidningen påpekar att finlandssvenskarna fortfarande kontrollerar en stor del av industrin i landet, är friskare och lever längre. Allt detta gör det enligt Alvarez förståeligt att en del finsktalande knorrar.

Finskhetsförbundets ordförande Heikki Tala konstaterar att "det fortfarande existerar en känsla av att de svensktalande är de bildade medan vi är bönder".

Han ser det därför som en stor seger att svenskan numera är frivillig i studentexamen. Jörn Donner, som inte brukar vara nådig mot den egna stammen, får som vanligt sista ordet.
"Jag är en dålig finlandssvensk, men också jag kräver att få skriva och tala mitt eget språk", säger Donner i NYT.


Stefan Lundberg