TARMOKAS - isomünsterinseisojat ja venäläis-eurooppalainen laika
5/-14: Carda 13v, Miska 8v, Nelli 4v, Tira ½v
Tervetuloa !


*Koirilla ja pentueilla on kullakin omat esittelysivunsa

*Ajankohtaisia tapahtumia, kertomuksia yms. löydät mm. uutisia-sivuilta

*Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, kannattaa katsoa kuva-albumit ;) Sieltä löytyy monenmoista vuosien varrella tapahtunutta kuvateksteineen.


Miten tähän on tultu...

Meillä oli aiemmin saksanpaimenkoiria ja olin harrastanut nuoresta lähtien palveluskoiratouhuja niiden kanssa, mutta ex isännän innostuttua metsästyksestä tuli vaihto metsästyskoirarotuun ajankohtaiseksi vuosituhannen vaihteessa. Rotua miettiessämme etusijalla oli pienriistanmetsästys ja toiveena monipuolinen koira metsästystoveriksi, sekä tarpeeksi luonnetta ja kokoa omaava rotu. "Saksanseisojiin" päädyttiin ja niistä etenkin pitkäkarvaisiin versioihin. Mustankirjava väri miellytti eniten.

Isomünsteristä tuli sitten rotumme, kun hain Cardan Saksasta huhtikuussa 2001, noin 10viikkoisena. Sen kanssa opeteltiin ja tutustuttiin kanakoiran kanssa metsästykseen. Carda olikin tosi mahtava opettaja; se oli varhaiskypsä ja tuntui osaavan kaiken jo itsestään, eikä se mennyt ainakaan pahasti piloille meidän opetellessa hommia. Se oli uskomattoman lahjakas kaikenlaisen riistan kanssa ja juuri sellainen ihan joka saralle sopiva monitoimikoira jollaista olimme toivoneet. Koiran myötä minäkin innostuin metsästyksestä ja siitä lähtien se on ollut koko perheen hyötyharrastuksena, josta saamme myös perunalle lisuketta ruokapöytään. Ja vaikka kuviot mm. perheen suhteen ovat muuttuneet, on IMS pysynyt rotunani ja Cardasta lähtenyt sukulinja voimissaan.

Hirvikoiraa oli useampaan otteeseen tullut mietiskeltyä erinäisistä syistä ja lopulta ajatukselle lämmettiin kun keksimme että rotuna tulisikin olemaan monikäyttömetsästyskoira, jota voisi ottaa mukaan moneen muuhunkin. 2014 tammikuussa asia sitten toteutui kun perheeseen kotiutui v-e laika "Tira". Tosin erinäisistä syistä johtuen Tirppa jäi toistaiseksi viimeiseksi hirvikoiraksi meillä ja sitä ei myöskään voitu käyttää jalostukseen terveyssyistä.

Itse pidän vahvaluontoisista ja voimakkaan riistavietin omaavista koirista ja sellaisia omat koirat ja kasvatit pääsääntöisesti ovatkin. -Eivät ehkä helpoimmasta päästä käsitellä ja kouluttaa, mutta eipä lopu rahkeetkaan heti kesken... :)

Ensimmäinen isomünsterinseisoja - pentue syntyi 2005 ja kennelnimi Tarmokas lisättiin pennuille jälkikäteen 2007.


     Taru Lamminen , Pusula  (aiemmin Vihti)
     p. 0400 - 727 750
     mailto:taru.lamminen@hotmail.com


Tietoa yleisesti IMS ( Isomünsterinseisoja / Große Münsterländer / Large munsterlander )   rodusta ja viralliset tiedot koiristamme löytyy:

munsterikerho.com : Paljon helposti löytyvää tietoa rodusta, hyviä linkkejä ...

saksanseisojakerho.fi : Virallinen rotujärjestö. Tietokannasta löytyy mm. koirien sukutaulut, koe- ja näyttelyarvostelut ja paljon muuta

Tästä SKL:n Koiranettiin eli suku- ja jälkeläistiedot, tulokset yms...

Tietoa ve laikasta ( venäläis-eurooppalainen laika /  Russko-europeiskaja laika )   ja viralliset tiedot koirastamme löytyy:

Suomen laikajärjestö

SKL:n koiranetti


Kaikki sivuilla olevat kuvat: Taru Lamminen, ellei toisin mainita.

Nämä sivut on aloitettu 19.01.2008

Toivottavasti näiltä sivuilta löytyy mukavaa luettavaa ja katsottavaa. Olen tarkoituksella jättänyt mm. sukutaulut yms pois, koska ne on helposti löydettävissä SSK:n tietokannasta tai vaikkapa SKL:n koiranetistä. Myös itse rodusta löytyy tarpeeksi kattavasti tietoa münsterikerhon sivuilta. (Jos olet kiinnostunut rodusta, lue ehdottomasti jalostuksen tavoite ohjelma!) Etusivun linkeistä pääset etsimään lisää tietoa koirista ja rodusta.




IMS isomunsteri isomünsterinseisoja


Latest comments