Kiinnostukseni kotiseutuun on peräisin sen hyväksi uurastaneilta esivanhemmiltani. Sekä isäni että äitini ovat uudisasutustorppareiden jälkeläisiä. He ahersivat elämänsä ajan kotikontujen kehittämiseksi ja meidän, kaikkiaan yhdeksän lapsensa hyväksi. He halusivat ja onnistuivat luomaan itse kullekin hyvän juuriston tulevaisuuden perustaksi. Esikoisena en noudattanut vanhaa tapaa jäädä kotitaloa kehittämään. Minut johdateltiin vuonna 1946 opintielle Hämeenlinnan lyseoon ja edelleen 1954 Teknilliseen korkeakouluun silloiseen Helsingin Hietalahteen. Valmistuttuani maanmittariksi kansan pariin toimin kaikkiaan viiden läänin alueella. Eläkeaikana kotiseututyö tiivistyi. Olen laatinut Lammista ja erityisesti sen Lieson kylästä, sen taloista ja asukkaista, kaikkiaan 15 omakustanteista ja arkistopohjaista kirjaa. Viimeisimpänä niistä on kesällä 2007 hyväksytty väitöskirja alueen isojaosta vuosina 1780-1806 ja sen vaikutuksesta uudisasutuksen syntymiseen.
Kotisivut kertovat Sinulle enemmän sydänhämäläisen talonpoikaiskylän elämästä ja asukkaista. Toivon antoisaa selailua.
Vuoden 2009 alusta isäni ja äitini kotitalon sijainti ei enää ole Lammin kunnan Lieson kylän Isokulma. Se on HÄMEENLINNAN kaupungin LIESON kaupunginosa. Ilmeisesti kaukaisin kaupunginosa. Torilta on matkaa maanteitse yli 60 km.