Isojako kehitti oman torpparijärjestelmän

Isojako oli ainutkertainen maareformi. Se koski koko maata. Se vahvisti kylille omat alueensa. Myös kaikki talot ja tilat saivat ensi kertaa tiluksensa rajoilla maastoon merkityksi. Ennen isojakoa talolla ja talonpojalla oli eri tavoin eri tiluksiin kohdistava osuus koko kylän alueesta. Esimerkiksi yhteisvainion peltosarka saattoi olla sadon aikana yhden talonpojan nautinnassa, mutta heti sen jälkeen koko vainio oli kylän yhteisenä karjalaitumena. Talon kyläosuus ja yhteishallinta muuttuivat isojaossa konkreettiseksi yksityisomistuksen alueeksi. Maan omistuksen muutos sai alkunsa. Laajat alueet saivat mahdollisuuden tulla asutetuiksi. Asuttaminen tapahtui torpparilaitoksen puitteissa. Isojaossa kehittyi uudenlainen torpparilaitos. Se oli uudisasutustorpparilaitos.

Isojaot saivat alkunsa 1700-luvun loppupuoliskolla. Ruotsinvallan aikana vuoteen 1810 mennessä tuli maastamme isojaetuksi kolmannes. Eteläosassa määrä nousi kolmeen neljännekseen. Ennen isojakoa maalaiskylä oli tiiviisti asuttu. Pellot ja niityt olivat aidatuissa lohkoissa lähellä asumakylää. Toiminta niissä oli samanaikaista ja sitä ohjasi tarkka kyläjärjestys. Metsäalue oli jakamattomana ilman talokohtaisia nautinta-alueita. Tällainen puhdas talonpoikaiskylä poikkesi suurviljelmistä. Ne hallitsivat jo ennen isojakoa yksin ja itse kaikkia tiluksiaan.

Suurviljelmille sallittiin torppien muodostuminen jo 1600-luvulla. Perusteena oli työvoiman tarve. Talonpojille sama oikeus tuli 1700-luvun puolivälissä ja yhteismaille vuonna 1770. Käytännössä torppia syntyi vasta isojakojen päästyä vauhtiin ja talojen saatua omat tiluksensa. Niiden lukumäärä kasvoi puolen vuosisadan aikana moninkertaiseksi. Puhdas talonpoikaiskylä muodostui perheviljelmistä. Suurviljelmiä siinä ei ollut. Ei ollut ulkoisen työvoiman tarvettakaan. Sensijaan oli tärkeää taata perheiden ja niiden jälkikasvun sekä palkollisista muodostuvan ruokakunnan toimeentulo. Uusien itsenäisten viljelmien muodostaminen oli veronmaksukyvyn ja itsekannattavuuden säilyttämisen vuoksi lähes mahdotonta vielä 1800-luvullakin.

Kruunun tavoitteet muuttuivat 1700-luvun alkupuolen menetyksien vuoksi väestön ja viljelysten kasvua suosiviksi. Katsottiin saatavan parempia tuloksia jakamalla yhteiset nautinta-alueet talojen yksityisiksi tiluksiksi. Metsän haaskauksen uskottiin loppuvan yksityisomistuksen myötä. Kehitettiin kruunun ohjauksessa toimiva ja maanmittarien toimittama isojako. Sitä edeltänyt sarkajako oli talonpoikien itsensä kyläkohtaisesti toteuttama.

Isojaoissa kruunu pyrki hallitsemaan uudisasutusta ja tavoittelemaan laajoja alueita kylien yhteisistä metsistä. Kruunu kutsui niitä liikamaiksi. Liikamaata muodostui, kun taloille annettiin isojaossa tietty määräala metsämaata talokohtaista manttaalimäärää kohden. Metsäalueen ylijäämä jäi kruunulle liikamaana. Talonpojat saivat niihin kuitenkin optio-oikeuden ja niitä liitettiin veronkorotusta vastaan taloihin. Osasta liikamaita muodostettiin aluksi torppia, joista isojaossa tehtiin kruununuudistaloja.  

              Uudisasutustorpparilaitos

Kruunu tavoitteli voimakkaasti isojakoon liittyvää uudisasutuksen ohjausta. Asiaan liittyi vaikeaksi ratkaisuksi osoittautunut liikamaakysymyskin. Lopulta uudisasutuksen muodostuminen painottui talojen yksityisten tilusten kautta tapahtuvaksi. Isojaossa torppina syntyneet uudistalot muodostuivat talojen optio-oikeuksista liikamaihin. Torpat muodostuivat talojen isojaossa saamille kaukaisille palstoille. Näillä toteuttamistavoilla kehittyi suurviljelmien työvoimatorpparilaitoksen rinnalle puhtaan talonpoikaiskylän oma torpparilaitos. Sitä voidaan kutsua uudisasutustorpparilaitokseksi.

Talonpoikaiskylän torpparilaitos merkitsi viljelysten laajenemista, väestön kasvua ja uudisasutuksen muodostumista. Oleellista sille olivat monet sidonnaisuudet vanhan asumakylän taloihin. Puhtaimmillaan ne esiintyivät sukupolvenvaihdoksina toteutetussa asuttamisessa.   

Työvoimatorpat ja uudisasutustorpat muodostivat kaksi suurta torppakokonaisuutta. Ne poikkesivat suuresti toisistaan koko elinkaaren ajan. Edellinen tuotti palkollisväestöä pysyvämpää työvoimaa suurtiloille lisäten samalla viljelysalaa. Samalla torpparit kehittivät omaa talouttaan pienen viljelmän avulla. Uudisasutustorpilla oli sama viljelysalan tavoite ja väestön lisääminen. Ne liittyivät talonpoikaiskylissä ennen isojakoa patoutuneeseen talojen osittamistarpeeseen ja isojaonaikaisiin sukupolven vaihdoksiin. Erilaisiin uusiin viljelmiin, uudistaloihin ja torppiin, voitiin sijoittaa niin luopuvan talonpojan jälkikasvua kuin myös talonpidosta väistyvää sukupolvea. Uudet sukulaisperheet kehittivät omaa maatilaansa vuokralaisina. Osa torpista palveli muilla tavoin talon tai kylän omavaraistalouden aikaisia tarpeita. Monet sukulaisuuksiin liittyvät torpat sulautuivat itsenäistymättä myöhemmin päätilan tiluksiin.

              Itsenäisiä viljelmiä   

Työvoimatorpat rajoittuivat tavallisesti toisiinsa muodostaen yhtenäisen alueen. Uudisasutustorpat syntyivät hajanaisille palstoille talokohtaisina torppina selvästi toisistaan erillisinä ja monin tavoin itsenäisinä vuokra-viljelminä. Kooltaan ne vastasivat talonpoikien tiloja. Jotkut uudisasutustorpparit omistivat alueensa päätilan osamanttaaliin myönnetyn lainhuudon perusteella. Vuokra oli kuitattu kaupanteossa. Työvoimatorpat saattoivat tehdä taksvärkkiä päätaloon suurimman osan vuodesta. Parseleja eli erilaisia torpan tai metsän tuotteita ei vuokranmaksuna juuri käytetty. Uudisasutustorpat suorittivat vuokransa suurelta osin parseleina. Taksvärkkiä ei juuri ollut. Taksvärkkipäivien kirjanpito tapahtui kaksiosaisen yhteensopivan puukappaleen eli pulkan avulla. Illalla vuoltiin pulkkaan lovi. Osat olivat torpparin ja isännän hallussa. Tavasta muistuttaa edelleen käytössä oleva sanonta ”Päivä on pulkassa”.

Isojaon uudisasutusta koskevassa väitöstutkimuksessa on esimerkkikohteena ollut Lammin kunnan Lieson kylä. Se oli isojaon alkaessa 1780-luvulla 14 talon muodostama puhdas talonpoikaiskylä. Talot sijaitsivat kylän eteläosassa tiiviinä raittikylänä. Jaon päättyessä vuonna 1806 talot olivat jakautuneet 22 tilaksi. Ne muodostivat edelleen oman vain hiukan laajentuneen asumakylän. Varsinaisen uudisasutuksen muodosti kylään kymmenen torppana alkunsa saanutta uudistaloa ja vähitellen lähes sata torppana toimivaa viljelmää. Koko torpista muodostunut uudisasutus sai sijaintinsa kaukana vanhasta raittikylästä ja selvästi erillään myös toisista torpista. Syntyi yksinäistalotyyppisiä toisistaan selvästi erillään olevia viljelmiä.

Koko uudisasutuksen perustana on ollut puhtaalle talonpoikaiskylälle ominainen uudisasutustorpparilaitos. Se poikkesi muodostumistarpeensa ja – aikansa sekä sijaintinsa ja sidonnaisuuksiensa suhteen työvoimatorpista. Myös torpparin oikeudet omaan torppaansa olivat selvästi työvoimatorppia paremmat. Maamme torpparilaitos onkin tunnettua monitahoisempi.