Meistä kukin on joka hetki jossakin tietyssä paikassa. Olemme sitä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Meidän tulee tuntea ja hyväksyä tämä tilanne. Kuvittelu sen suhteen ei ole tarpeen. Mutta uuden paikan ja tilanteen aikaansaamiseksi me voimme itsekin tehdä paljon. Tarvitsemme selkeää ymmärrystä asioiden arvoista. Joissakin tilanteissa on parempi rakentaa hyvää elämää omaisuuksien sijasta. Päämääriimme vaikuttavat asenteemme ja tahdon voimakkuus. Voimme laatia muutokselle tavoitteen ja aikataulunkin.
Matka tavoiteltuun paikkaan on aloitettava mainitusta todellisesta tilanteesta. Silloin toteutuu tärkeän kaksikon ”juuret ja siivet” merkitys. Oma ajattelumme aikaansaa olemassaolon kartan. Uutta suuntaa osoittavan kompassin muodostaa itse kunkin oma tavoite. Se on positiivisen suunnan päämäärä. Se ohjaa pois negatiivisista asioista. Ani harvoin kai kukaan asettaa itselleen negatiivista tavoitetta. On eduksi ylläpitää toivoa ja olla positiivinen. Unelmien saavuttamiseksi on toimittava. Määrä ei ole oikea mitta. Tärkeää on laatu ja ehkä ennen kaikkea asenne. Asenne antaa ainakin oivan loppusilauksen.
Ajattelu muodostaa kartan lisäksi kuvan ympäröivistä olosuhteista. Muodostaa kuvan lähimaailman tutusta ympäristöstä. Näin syntyneellä kuvakartalla uuden tavoitteen valintaan ja näin myös etenemissuuntaan vaikuttavat myös tunne ja vaisto. Syntyy mielessä kuva, josta näkee pysähtyneen hetken. Sen sisältönä on aito yhteys tunnetasolla.
Tunnetta ohjaa tarpeellisten asioiden toteuttaminen. Yhteys toimii myös toisin päin. Tunteet vaikuttavat myös toiminnan motivaatioon. Ne kytkevät ymmärryksemme aikaansaamat tavoitteet teoiksi.
Toiminnan toteutuminen koostuu ajattelutoiminnasta ja tunnetasosta. Niiden keskeinen painotus vaihtelee monesti. Nykytilanteesta saattaa nähdä enemmän katsomalla asioita vähän kauempaa. Tunne ohjaa asioiden toteuttamista. Ajattelun tulokset tulee huomioida siinä toimintaympäristössä, minkä tunteet mahdollistavat. Voidaan kai todeta, että tunteet kertovat, mitä monet asiat ja ilmiöt jopa esineetkin, ehkä pieniltäkin tuntuvat, merkitsevät elämälle.
Tunteen ja ajattelun vaikutusten voimakkuudet vaihtelevat erilaisissa tilanteissa. Niiden mittaaminen on vaikeaa ehkä ylivoimaistakin. Mutta onko siihen tarvettakaan. Hyvä asia on, että kukin itse tuntee oikein painotetun toiminnan aikaansaaman hyvän tuloksen.
Valintamme tuottama tulos siirtää meitä lähemmäksi tai kauemmaksi ehkäpä kaukaistakin mutta mahdollista tavoitettamme. Onnistuminen tarkoittaa sitä, että meillä on ollut rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä sitä voimallista tahtoa tulla siksi ihmiseksi, joksi uskomme olevamme tarkoitettuja. Valitsemamme tulokset ohjaavat elämäämme. On tärkeää, mille asioille haluamme sanoa kyllä ja mille ei. Hyvinvointimme on osaltaan tunteemme ja ajattelumme yhteistuotos.
Todettakoon vielä, että olosuhteet luovat mahdollisuuksia. Voimakas vaikutus on ymmärtääkseni kodin hengellä ja ilmapiirillä. Mistä ne sitten muodostuvat. Vaikuttavia tekijöitä on useita. Jotkut niistä ovat vähäisiä. Toiset taas ovat enemmän merkittäviä. Vaikutusvaihtoehdot vaihtelevat tietysti koti- ja henkilökohtaisesti.
Yleisesti vaikuttavina ja ilmapiiriä luovia tekijöitä ovat ainakin perinteet ja kotiseutu. Suurimpana vaikuttimena on ilmeisesti yhteiselämän sisältö ja sen kehittämä kodin ilmapiiri. Monet kodin esineet ja tavat sekä monet muistot toimivat edelleen ilmapiirin ylläpitäjinä.
Esineet ja käyttäytymiset voivat toimia muutostenkin jälkeen kiinnekohtina kodin hengen ja ilmapiirin säilyttämiseen. Olevat esineet ja käyttäytymistavat sitovat meitä edelleen siihen ilmapiiriin, mikä vallitsi aikaisemmin. Siten jatkuu kuin automaattisesti se elämäntapa, mikä on säilyttänyt meille runsaasti edelleen mielihyvää ja kiitollisuutta tuovia muistoja.
Moni asia jäi kesken tai kokonaan toteuttamatta hyvän elämänkumppanin siirryttyä nykyisen olevaisuuden rajan taakse. Me saatamme kuitenkin tuntea hänen läsnäolonsa lähes konkreettisena monien muistojen sekä edellä mainittujen esineiden ja kodin ilmapiirin kautta.
Me voimme edelleen kehittää muistojen vaikutusta ilmapiiriin esimerkiksi toteuttamalla niitä jo yhdessä sovittuja tai osittain kesken jääneitä suunnitelmia. Yhteiseltä ajalta löytyy runsaasti ihanaa ajateltavaa. Puhukaamme ja muistelkaamme niitä. Maailma on kyllin surullinen ilman minun murheitakin.
Elämä on kuin bumerangileikki. Ajatuksemme, tekomme ja sanamme tulevat takaisin ennemmin tai myöhemmin, hämmästyttävällä tarkkuudella.
Oman elämäsi luotsina minun ei tarvitse tietää kaikkia kareja matkani varrella. Oikea väylä löytyy, kun teen itsellesi selväksi, mitkä asiat ovat oikein, mitkä asiat ovat väärin. Kysymys on arvoista ja periaatteista, tavoitteista, motiiveista ja tarpeista. Ne toimivat kukin tavallaan tienviittoina matkalla
yksin mutta yhdessä huomiseen.