 |
 |
|
 |
 |
|
Valtuusto 13.12.2010
|
 |
|
|
Vammaispalvelut ovat jatkuvan muutoksen ja kehityksen kohteena, jonka seurauksena ensi vuoden alussa vammaisasioihin on tulossa jälleen muutoksia. Vammaisen henkilökohtaisesta avustajasta tuli subjektiivinen oikeus vuoden 2009 syksyllä. Henkilökohtainen avustaja ei enää siis ole määrärahasidonnainen.
Tällä hetkellä vammaispalvelulain mukaan henkilökohtaista apua järjestetään vähintään 10 tuntia kuukaudessa. Ensivuoden alusta lähtien henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa. Laki määrää myös, että kunta ei saa tehdä näistä vähimmäismääristä omilla päätöksillä enimmäis- määriä.
Kunnan on varattava subjektiivisiin oikeuksiin täysimääräisesti tarvetta vastaava määräraha. Subjektiivisiin oikeuksiin kuuluu kuljetuspalvelut, palveluasuminen, päivätoiminta, henkilökohtainen apu, asunnon muutostyöt, asuntoon kuuluvat laitteet ja välineet sekä tukipalvelut. Kunnan on varattava riittävä määräraha vammaispalvelun subjektiivisiin oikeuksien toteuttamiseksi. Mikäli määrärahapäätös on alimitoitettu tai se ei vastaa jo tiedossa olevaa tarvetta, on määrärahapäätös lainvastainen.
Kun otetaan huomioon lainmuutos ja vielä se, että suomenkielisten kehitys- vammaisten päiväkeskustilat ovat liian ahtaat, puutteelliset ja ala-arvoiset, niin vammaistoimintaan tarkoitetut määrärahat ovat alimitoitetut ja niinimuodoin lainvastainen.
Vammaispoliittisen ohjelman laatimisesta ja vammaisasiamiehen valinnastakin on PRO tehnyt aloitteen. Nämäkään aloitteet eivät ole edenneet.
Joka tapauksessa suomenkielisille kehitysvammaisiille meidän pitää saada paremmat tilat.
|
|
|
 |