Valtuusto puh.vuor. 19.12.2011.
Kun tämä talousarvio ja kunta suunnitelma tänään hyväksytään, niin taloudellinen tilanne kaupungissa, Suomessa ja koko maailmassa on kriittinen ja kukaan ei näytä tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
Se ainakin on varma, että EU-maiden ajama talouspolitiikka joka on rakennettu jatkuvan kasvun varaan, on loppuun käyty. EU-eliitin suurin huoli näyttää oleva pankkien pelastaminen, ihmisten pelastamisesta ei näytä välitä kukaan. EU-maiden pankkeja on pidetty syyllisenä talouslamaan, niiden holtittoman lainanannon takia. Mutta pankit ovat vain osasyyllisiä. Alkuperäinen syy piilee markkinatalouden jakojärjestelmässä joka on muuttumassa kehityksen ja kasvun esteeksi.
Markkinataloudessa, palveluita eikä tuotteita jaeta niille jotka niitä eniten tarvitsisivat ja joilla olisi tarve lisätä palveluita ja kulutusta, vaan ne jaetaan niille joilla on eniten rahaa, rikkaille joilla ei ole tarve lisätä palveluita eikä kulutusta. Tästä johtuen jakojärjestelmä on muuttunut kasvun esteeksi. Tämä ei ole mikään uusi ilmiö vaan taloustieteen historia kertoo, että kaikki ihmiskunnan aikaisemmat taloudelliset järjestelmät ovat kaatuneet samasta syystä. Siihen kaatui alkuperäinen keräilytalous, siihen kaatui orjanomistusjärjestelmä ja siihen kaatui feodalismi.
Ja tähän kaatuu myös markkinatalous jos jakojärjestelmää ei uusita. Jotta kasvua saataisi lisättyä, se edellyttäisi valtiovallalta uusjakoa, elikkä hyvätuloisilta otetaan veroina enemmän ja jaetaan palveluina vähätuloisilla. Nyt kuitenkin valtiovalta toimii juuri päinvastoin se ottaa pientuloisilta ja antaa hyvätuloisille ja loput verorahat käytetään muiden euromaiden pelastamiseen. Kun valtio ja kunnat vähentää kulutusta leikkauksilla, työntelijöiden tulot tippuvat ja tämä taas johtaa kulutuskysynnän laskuun. Leikkauksien seurauksena työttömyys nousee, tuotanto kutistuu ja kansalaisten tulot pienenee edelleen ja talouskriisi syvenee entisestään.
Jos me halutaan selvitä, niin meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin nopea paluu keynesiläiseen talouspolitiikkaan, jossa valtiolla on keskeinen rooli kokonaiskysynnän säätelijänä, markkinatalous ei siihen kykene. Juuri keynesiläisellä markkinoiden suunnitelmallisella ohjailulla toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa ja Suomi, nousi jaloille ja kasvatti kansalaisten hyvinvointia. Yhdysvaltalainen arvostettu taloustutkia Robin Hahnel varoittaa säästökuurista ja leikkauksista ja sanoo euromaiden selviävän vain ajamalla täydellä voimalla uutta talouspolitiikkaa. Talous pitää demokratisoida ja markkinatalouden jakojärjestelmä uusia.
Hallituksen tärkein rakenteellinen uudistus näyttää olevan kuntauudistus, jonka se aikoo ajaa läpi käyttämällä hyväkseen lainsäädäntöä ja kuntien rahoitusta. Tämä on poikkeuksellista kansanvaltaan perustuvassa yhteiskunnassa, jossa kunnilla on perustuslakiin kirjattu oikeus itsehallintoon. Kuntauudistusta on markkinoitu mielikuvilla vähemmästä byrokratiasta ja miljoona säästöillä.
Näiden mielikuvien alle on jäänyt se tosiasia, että mikään tutkimus ei tue hallituksen suunnitelmaa, ei taloudellisen eikä toiminnallisin perustein. Kunnanhallinnon asiantuntijat ovat lähes yksituumaisina nähneet kuntauudistuksessa vakavia uhkakuvia.( tätä mieltä on esimerkiksi professorit Meklin, Haveri ja Ryynänen) Tarkoitus on, että uudistus toteutetaan työssäkäyntialueesta. Tämäkin on harha koska kuntapalveluita tarvitsevat eniten lapset ja vanhukset, jotka eivät käy töissä. Mikään tutkimus ei myöskään osoita, että tehokkuus kasvaisi kuntakoon mukaan. Meidän olisikin syytä lopettaa keskustelu Pietarsaaren ja ympäristökuntien yhdistämisestä.
Ensivuoden talousarvion kasaamisessa on ollut suuria vaikeuksia, koska menot kasvavat ja kunnallisvero säilyy ennallaan, tästä johtuen se tulee sisältämään säästöjä leikkauksia ja lisää velkaa. Kaikkein huolestuttavinta on kaupungin lainakannan kasvu joka on kasvanut liian suureksi. Lainojen korkomenot ovat liian suuret vaikkakin korot ovat olleet alhaiset. Jos korot kuitenkin alkavat nousta niin olemme todella suurissa vaikeuksissa. Kaupungin verotulot ovat myös vaarassa pienentyä kasvavan työttömyyden seurauksena.
Pro hyväksyy talousarvion koska sitä ei tässä tilanteessa paremmaksi saa. Mutta meidän mielestä tulevina vuosin investoinnit täytyy rajoittaa minimiin ja valtuusto täytyy pitää yllä budjettikuria siten, että se tarkastelee erittäin kriittisesti budjetin ylitysanomuksiin. Ei ole mitään järkeä tehdä talousarviota jos valtuusto kokous kokoukselta hyväksyy siihen ylityksiä. Hallintokunnat ovat tottuneet siihen, että valtuusto hyväksyy budjettiylitykset. Nyt meidän täytyy opettaa hallintokunnat siihen, että kun budjetti tehdään, niin siihen ei hyväksytä ylityksiä. Myös kaupungin kiinteistö kantaa pitää realisoida, turhat kiinteistöt myyntiin. Koulukiinteistöjen tehokkaaseen ja järkevään käyttöön päästään vain siten, että koulut muutetaan kaksikielisiksi. Koulut jossa on sekä suomen että ruotsinkielisiä luokkia toimisi myös todellisina kielikylpykouluina. Pitäisi myös nopeasti selvittäätyhjän palokuntatalon käyttö, voisiko sinne siirtää kaikki kulttuuri – ja nuorisotoiminta. Jos voi, niin voittaisiko tupakkamakasiinia käyttää esimerkiksi väliaikaisina koulutiloina, tai muuttaa ne liiketiloiksi. Mitä aidotaan tehdään Piin tyhjeneville tiloille. Mitä tehdään pursisalmelle. Nämä on avoimia asioita jotka vaatisi selvitystä. Meidän täytyisi edelleen karsia raskasta ja byrokraattista hallintoa. Onko esimerkiksi sisäisten tukipalveluiden jaosto tarpeellinen koska se käsittelee täysin samoja asioita kuin tekninenlautakunta.
Liikelaitoksista energialaitos on tuottanut hyvin ja on ollut pelastus kaupungin taloudelle. Mutta jos olemme pakotettu yhtiöittämään energialaitoksen, niin se merkitsee merkittävää vähennystä kaupungin tuloihin. Tämä pitäisi jo nyt ottaa huomioon tulevaisuuden taloussuunnitelmissa.
Näiden taloudellisten vaikeuksien ja mylleryksen keskellä on lohduttavaa tietää että meillä Pietarsaarelaisilla on kuitenkin jotakin jota kenelläkään muulla suomenmaassa ei ole, tämä valtuustosali on ainoa Suomessa jossa ei ole laajakaista yhteyttä.