 |
 |
|
 |
 |
|
Kaupunkinhallitus.
|
 |
|
|
Kaupunginhallituksen päätös kuntapaikka oikeuksista.
Kaupunginhallitus päätti myöntää kuntapaikka oikeuden 7 alaikäiselle pakolaiselle äänestyksen jälkeen. Kuntapaikka oikeuden saaneet ovat iältään 14-17 vuotiaista. Pakolaisista 2 on Afgaania ja viisi somaliasta. Kuntapaikkaoikeuden saaneilla on perheiden yhdistämisohjelman mukaan nyt oikeus tuoda kaupunkiin muut suvun jäsenet, joita näillä seitsemällä on yhteensä 63. Kyseessä on niinisanoitusta” ankkuri lapsista” jotka lähetetään ensin maahan. Kun ” ankkurilapsi” saa oleskeluluvan muulla suvulla on oikeus tulla perässä. Tällä hetkellä Oravaisten pakolaiskeskus syöttää kaupunkiin koko ajan lisää pakolaisia, eikä kukaan näytä tietävän kaupungissa tällä hetkellä olevien määrää. Kuntapaikkaoikeuden saaneille ja heidän kaupunkiin tulevalle suvulle kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon ja koulupaikan. Vaikka valtio korvaa kunnalle 3 vuotta heidän ylöspidon, se ei korvaa kaikkia kunnan menoja joita pakolaisista syntyy. Tästä johtuen hallitus joutui myöntämään tiistain kokouksessa 260 000 euron ylityksen sivistyssektorin budjettiin. Ylitystarve johtuu pääasiassa pakolaisten koulutuksesta. Kaupungin taloustilanteesta johtuen meillä ei ole varaa enää lisätä palolaisten määrää kaupungissa. Mielestäni, meidän pitäisikin ottaa vastaan ainoastaan orpoja lapsia jotka todella tarvitsevat apua ja joilla on mahdollisuus kotiutua tänne.
eero Luomala.
|
|
|
 |