 |
 |
|
 |
 |
|
KUNTAUUDISTUS 20,12,2011
|
 |
|
|
Hallituksen kuntauudistus 20.12.2011. Hallituksenkauden tärkein rakenteellinen uudistus näyttää olevan kuntauudistus. Tämä aidotaan toteuttaa pakkokeinoin, käyttämällä hyväkseen lainsäädäntöä ja pienentämällä kuntien rahoitusta. Tämä on poikkeuksellista kansanvaltaan perustuvassa yhteiskunnassa, jossa kunnilla on perustuslakiin kirjattu oikeus itsehallintoon. Hallituspuolueet ovat markkinoineet kuntauudistusta mielikuvilla paremmista palveluista, byrokratian vähenemisellä ja valtavilla säästöillä. Näitten harhojen alle on jäänyt se tosiasia että mikään tutkimus ei tue hallituksen suunnitelmia, ei taloudellisen eikä toiminnallisin perustein. Mikään tutkimus ei myöskään osoita, että tehokkuus kasvaisi kuntakoon mukaan. Meillä Pietarsaarelaisilla on hyvää kokemusta kuntauudistuksen ensimmäisestä vaiheesta elikkä Paras hankkeesta, jossa isäntäkuntamalli rakennettiin sosiaali- ja terveyspuolelle. Poliitikot lupasivat valtavia säästöjä ja parempia palveluita. Totuus on toinen, säästöjä ei tullut vaan palveluiden hinnat ovat jatkaneet kallistumista. Palveluiden saatavuuskin on heikentynyt korkeiden hintojen takia ja siirtämällä erikoispalvelut Turkuun. Byrokratia on lisääntynyt ja demokratia kaventunut. Tarkoitus on, että uudistus toteutettaisi yhdistämällä kuntia työssäkäyntialueiksi. Tämäkin on kummallista koska kuntapalveluita tarvitsevat eniten lapset ja vanhukset jotka eivät käy töissä. Kuntahallinnon ja kuntatalouden asiantuntijat, ovat lähes yksimielisesti nähneet hallituksen kuntauudistuksessa enemmän vakavia uhkakuvia kuin mahdollisuuksia. Tätä mieltä ovat esimerkiksi professorit Meklin, Haveri, Ryynänen. Myös yliopistopiireissä hämmästellään kuntauudistusta. Kriitikkojen mu kaan koko suunniteltu kuntauudistus on jo susi syntyessään. Kuntauudistusta vastustavat kuntapäättäjät ovat keränneet adressia jossa on jo lähes 2000 allekirjoitusta. Allekirjoittaneen ovat pääasiassa kunnanjohtajia, hallituksen ja valtuuston jäseniä. On selvää, että jos hallituksen kuntauudistus toteutuu niin se tietää entistä suurempia vaikeuksia kuntien taloudelle ja kuntien mahdollisuuksille tuottaa palveluita. Lähipalvelut katoaa, byrokratia kasvaa ja demokraattinen päätöksenteko kaventuu. Näyttääkin siltä, että koko kuntauudistuksen perinmäinen tarkoitus on lopettaa kuntien tuottamat palvelut ja siirtää ne yksityisille palveluketjuille. eero luomala.
|
|
|
 |