1980-luku

Vuoden 1984 aikana OH7AI:n asemalle hankittiin Yeasu FT-757 HF-transceiver, joka soveltui niin kokelas- kuin yleisluokkalaisten tarpeisiin.

Kiuruveden maatalousnäyttelyssä kerholla oli näyttelyosasto, jossa radioamatööritoimintaa esiteltiin kiinnostuneille.

Vuoden 1985 aikana kerholle tuli menetyksiä, kun muutamat jäsenet menettivät silloin vielä vanhenevat kokelasluokan luvat, kun eivät onnistuneet läpäisemään uutta tutkintoa.Välillä oli aika, jolloin kerholla ei ollut kokelasluokkalaisia.

1986 saatiin erikoislupa käyttää 1,8MHz:n taajuusaluetta. Myös tietokoneaikaan siirryttiin hankkimalla kerholle Commodore 64.

1987 kerho sai erikoisluvan kokeilla digitaalista pakettiradiota. Vuosikokouksissa sensijaan kävi osanottajakato. -86 vuosikokouksessa oli 6 jäsentä ja -87 vuosikokouksessa vain 4 jäsentä ! Tämän alle ei toistaiseksi ole päästy...

Vuosi 1988 alkoi ainakin auringonpilkkujen kohdalta myönteisesti. Pilkut lisääntyivät ja bandeilla alkoi kuulua DX:iä. Erikoisluvalla saatiin kerholle 50MHz alue, jolle rakennettiin transvertteri. Uusia lupiakin saatiin: Timo Ruotsalainen OH7MFO, Reijo Ronkainen OH7MHF ja Jari Sollo OH7MDK.

Vuoden 1989 harmiksi tuli teknisen viraston kanta, että kerhotiloissa ei saisi olla antenneja katolla. Onneksi viraston mieli saatiin muuttumaan ja antennit pysyivät ylhäällä.

Pakettiradion solmuasema OH7AI-2 otettiin käyttöön Vieremällä ja kerholle postilaatikko OH7AI. Syksyllä aloitettiin ra-peruskurssi kauppaoppilaitoksella. Osanottajia tuli 17 hlöä ja vetäjinä jälleen Pauli OH7BY ja Lassi OH7AZL. Kerhoon satiinkin sitten 13 uutta jäsentä. Uusia kutsuja tuli mm. Juhani Antikainen OH7MQT, Veikko Hyvönen OH7MSH, Juhani Nikkarinen OH7MTV, Kaija Ruotsalainen OH7MSY ja Tapio Tulimäki OH7MYR.

19.11.1989 järjestettiin Koljonvirran kisa 2m:n alueella kerhon 10-vuotispäivien kunniaksi. Parhaita yleisessä sarjassa olivat OH2AQ, OH6QR ja OH7SQ. Fone-sarjan parhaat olivat   OH7SM ja OH7MFO.